• Kaupan liitto ja PAM peräävät tulevalta hallitukselta lakia yritysten lähestymiskiellosta

    Liitot katsovat, että myös yrityksille tulisi antaa mahdollisuus hakea lähestymiskieltoa jatkuvasti häiriöitä aiheuttavilta henkilöiltä.
    Kaupan alan työntekijät kohtaavat Työterveyslaitoksen mukaan entistä useammin henkistä väkivaltaa työssään. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Kaupan alan työntekijät kohtaavat Työterveyslaitoksen mukaan entistä useammin henkistä väkivaltaa työssään. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Talous
    10.5.202311:51
    STT–

    Kaupan liitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM peräävät tulevalta hallitukselta lainsäädäntöä yrityslähestymiskiellosta. Kaupan alan työnantajia ja työntekijöitä edustavat liitot katsovat, että myös yrityksille tulisi antaa mahdollisuus hakea lähestymiskieltoa jatkuvasti häiriöitä aiheuttavilta henkilöiltä.

    Kaupan alan työntekijät kohtaavat Työterveyslaitoksen mukaan entistä useammin henkistä väkivaltaa työssään.

    Myös häiriökäyttäytyminen kaupoissa on lisääntynyt.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria