• MTV: Suomalaismiehiä mukana kansainvälisessä pedofiiliverkostossa

    Rikokset ovat jatkuneet jopa kymmenen vuoden ajan, kertoo MTV Rikospaikka -ohjelmassaan.
    Rikospaikan tietojen mukaan tekijöillä on ollut Suomessa useita alaikäisiä uhreja. Poliisi ei kerro tarkemmin heidän ikäänsä eikä sukupuoltaan.
    Rikospaikan tietojen mukaan tekijöillä on ollut Suomessa useita alaikäisiä uhreja. Poliisi ei kerro tarkemmin heidän ikäänsä eikä sukupuoltaan. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    16.1.201920:41
    STT

    Keskusrikospoliisi epäilee puolenkymmenen vanhemman suomalaismiehen olleen mukana kansainvälisessä pedofiiliverkostossa. Rikokset ovat jatkuneet jopa kymmenen vuoden ajan, kertoo MTV Rikospaikka -ohjelmassaan.

    Keskusrikospoliisi on tutkinut poikkeuksellisen laajaa vyyhtiä nyt noin vuoden. Esitutkinta valmistuu lähiviikkoina. Osa epäillyistä on edelleen vangittuina.

    Suomalaismiehiä epäillään muun muassa törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä lapsipornon levittämisestä.

    Rikospaikan tietojen mukaan tekijöillä on ollut Suomessa useita alaikäisiä uhreja. Poliisi ei kerro tarkemmin heidän ikäänsä eikä sukupuoltaan.

    Tutkinnan keskiössä on noin 50-vuotias helsinkiläismies, joka tuomittiin aiemmin paljon julkisuutta saaneen kristallihuumejutun päätekijänä.

    Artikkelin aiheet
    pedofiiliverkosto
    rikostutkinta
    lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö
    Keskusrikospoliisi
    MTV
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria