• Suomessa ei ole raportoitu yhtään uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, uusia tartuntoja reilut 12 000

    Koronan vuoksi sairaalahoidossa on nyt 684 potilasta, joista tehohoidossa on 40.
    Koko pandemian aikana Suomessa on raportoitu reilut 582 000 koronavirustartuntaa.
    Koko pandemian aikana Suomessa on raportoitu reilut 582 000 koronavirustartuntaa. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset
    14.2.202213:28
    STT

    Suomessa ei ole raportoitu yhtään uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Koronaan liittyviä kuolemia on raportoitu Suomessa kaikkiaan 2 214.

    Suomessa on raportoitu THL:n mukaan 12 410 uutta koronavirustartuntaa. Luvussa ovat mukana viikonlopun aikana kertyneet tartunnat.

    Raportoitujen koronatartuntojen määrä ei enää kuvaa todellista tartuntamäärää, sillä osa kotitesteissä löytyvistä tartunnoista jää puuttumaan virallisista luvuista.

    Koronan vuoksi sairaalahoidossa on nyt 684 potilasta, joista tehohoidossa on 40.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Suomi
    THL
    tartuntatilasto
    sairaalahoito
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle