• Sähköenergian hinta pysynytviime vuotta halvempana

    Uutiset
    7.11.201215:00
    Jouko Kyytsönen

    Pohjoismaisen sähköpörssin tukkuhinta on pysytellyt tänä vuonna selvästi paria edellisvuotta edullisempana. Halvat hinnat johtuvat runsaista sateista ja talouden taantumasta, mikä vähentää sähkön kysyntää.

    Tukkusähkön hinta oli tänä vuonna tammi–elokuussa 34 euroa megawattitunnilta, kun viime ja toissa vuonna hinta oli 54–55 euroa.

    Toimitusjohtaja Esko Kytömäki Energiameklareista kertoo, että myyntisähkön hinta riippuu lähinnä sateista. Koko vuoden on satanut runsaasti, mutta aivan viime viikkoina sateet ovat vähentyneet Norjassa ja Ruotsissa.

    ”Säätyypit ovat sellaisia, että jos alkaa sataa niin sitä riittää ja toisin päin”, kertoo Esko Kytömäki.

    Sateiden lisäksi Euroopan taloustilanne on heikko, minkä vuoksi sähkön kysyntä on laskenut. Suomessa kulutus vähentyi tammikuusta syyskuuhun 1,3 prosenttia. Tosin syyskuussa kulutus kasvoi lievästi, Energiateollisuudesta kerrotaan.

    Päästöoikeuksien hinnat ovat olleet alhaalla, mutta EU-komission esitys päästöoikeuksien vähentämiseksi on nostamassa hintaa. Esitys on käsittelyvaiheessa.

    Suomessa sähkön tukkuhinta on pörssin systeemihintaa korkeammalla, koska siirtoyhteydet eivät pelaa. Suomen ja Ruotsin välinen Fennoskan I -kaapeli on korjauksessa tulipalon vuoksi vuoden loppuun.

    Esimerkiksi eilen kello 16–17 sähköpörssin Suomen aluehinta nousi 60 euroon megawattitunnilta, kun systeemihinta jäi 37,50 euroon.

    Sähköyhtiöt ovat nostamassa sähköverkkojensa siirtohintoja useasta syystä. Niitä ovat esimerkiksi suojaus myrskyjen varalta, etämittarointi sekä kantaverkon siirtomaksun korotukset.

    Ryhmäpäällikkö Antti Paananen Energiamarkkinavirastosta arvioi, että korotukset lähiaikoina riippuvat täysin sähköyhtiön tilanteesta, mutta pitemmällä tähtäimellä siirtohinnat ovat nousussa.

    Energiamarkkinavirasto valvoo yhtiöitä siten, että ne eivät saa nostaa siirtohintaansa tiettyä tuottoprosenttia suuremmaksi. Osa yhtiöistä on pitänyt tuottonsa alle maksimiprosentin, joten ne pystyvät nostamaan maksuja halutessaan.

    Suomen kantaverkkoa hallinnoiva Fingrid nostaa tänä vuonna maksuja noin 30 prosenttia ja ensi vuonna 15 prosenttia suurten investointien vuoksi.

    Fingrid investoi tällä vuosikymmenellä kantaverkkoon 1,7 miljardia euroa.

    Kuluttajien sähkölaskusta kantaverkkomaksun osuus on pari prosenttia ja verottomasta siirtomaksusta 7 prosenttia.

    Rovaniemen Verkko Oy:n toimitusjohtaja Kristian Gullsten kertoo, että yhtiö aikoo korottaa siirtomaksuja ensi vuoden alusta 4,5 prosenttia.

    Siitä kaksi kolmannesta johtuu Fingridin kantaverkkomaksujen korotuksista ja loput yleisestä kustannusten noususta.

    JOUKO KYYTSÖNEN

    EU-komission esitys

    päästöoikeuksien

    vähentämiseksi on nostamassa hintaa.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sähköenergian hinta
    Fingrid
    sähkömarkkinat
    sääilmiöt
    päästöoikeudet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle