Näyttävästi julkaistu S-ryhmän elintarvikkeiden hinnan alennus oli oikeaan osunut toimenpide, jonka ansiosta ryhmittymä sai myönteistä julkisuutta roppakaupalla. Kilpaileva K-ryhmä teki saman tempun jo aiemmin, mutta ilman sen suurempaa julkisuutta.
Todellinen kilpailija näille kotimaisille kauppajäteille oleva saksalainen Lidl teki saman tempun jälkikäteen, mutta Lidlin hintataso oli jo valmiiksi alhaisempi.
Näyttää myös, ettei hinta-ale kohdistu maakuntien Sale-myymälöihin vaan taajamien Prismoihin ja tavarataloihin.
Tulee mieleen, oliko toimenpiteen todellinen tarkoitus auttaa kuluttajia vai hukuttaa voitolliset tulokset hinta-alen avulla niin, ettei todellinen kaupan kate tule näkyviin vaikeasti selitettävänä voittona.
Osasyy on Venäjän tilanteella. Investoinnit kummallakin ryhmittymällä Venäjälle ovat jäissä, eikä Suomesta koottuja voittoja voi Pietariin ja Moskovaan (kuten SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä ilmoitti joulun alla 2013), tai mahdollisesti vielä kauemmas siirtää, vaan ne on haudattava, nyt siis isänmaallisesti Suomeen.
Täällä kovana kilpailijana ovat yhä lisääntyvä nettikauppa sekä 2000-luvun alkupuolella rantautunut Lidl. Tämän kaupan tarkoitus on myydä edullisesti, kuitenkin katetta tehden, jopa enemmän kuin kotimaiset konsanaan ja myydä myös Suomessa valmistettuja tunnettuja elintarvikkeita, mutta omalla tuotemerkillä.
Lidl-kaupan tavaramerkkejä ovat erittäin pieni mainosbudjetti ja pelkistetyt, tilavat myymälärakennukset. Silti laatikkomyymäläketju on tehokas, siellä kuluttaja keskittyy ostoksiin eikä vietä muuta aikaa myymälässä.
Kun Lidl rantautui Suomeen oli suomalaiskuluttajan ensireaktio, ”en kanna rahaa saksalaisille, ne vie voitot pois Suomesta”. Kokemus on osoittanut että Lidl investoi tuloksensa voimallisesti Suomeen, tarkoituksena laajentua koko maata käsittäväksi.
Toivoa sopii että Lidl muistaisi myös pienemmät taajamat, jotka S- ja K-ryhmä ovat määrätietoisesti ja pääsääntöisesti hylänneet, sekä säilyttäisi linjansa niukasti ruokaa mainostavana kauppaketjuna. Lidlin kilpailijoiden runsailla mainosmarkoilla tuettaisiin kotimaisen tuottajan ja teollisuuden kilpailukykyä runsain mitoin jos nykyinen käytäntö olisi toisenlainen.
Äskettäin Maaseudun Tulevaisuudessa oli Hankkijan Ensio Hytösen paheksunta tiedosta Viroon viedyn vehnän korkeasta hinnasta. Suomessa varsinkin rannikkokaistalla vehnää viljelevät eivät hintatiedosta pahastuneet.
Tiedossa on ollut jo viime vuoden koerahtaus Kiinan markkinoille, jossa konttirahdin hinta oli alle 1 000 euroa. Silti tilitetty vehnätonni oli lehden mukaan muutama kymppi korkeampi, kuin Suomessa maksettu.
Väkisin tulee mieleen, etteivät isot keskusliikkeet osaa tai halua panostaa vehnän hinnan nostoon, tai sitten joku taho painostaa näin toimimaan.
Maakunnissa aikoinaan perustetut osuuskaupat ja Hankkija, joka on lisäksi myyty Tanskaan, samoin kun K-ryhmä eivät toimi kovin viljelijämyönteisesti, vaan vahvasti kaupallisesti ”ketunhäntä kainalossa” -periaatteella. Viljelijä on aika voimaton ollessaan riippuvainen edellä mainituista.
Häviävätkö keskusliikkeet tämän kisan, sen aika näyttää. Ennuste ei ole hyvä.
Olavi Inkilä
Itä-Uusimaa