Käsi ylös ken muistaa Kotipizzan taannoisen mainoksen, jossa poikamiesboksin keittiötä ei erota tiskivuoren alta.
”Jos et voi mennä keittiöön, älä mene sinne”, mainos rohkaisi.
Mikään ei ole niin vastenmielistä kuin aloittaa ruuanlaitto tiskaamisella ja keittiön siivouksella.
Päivittäisen ravinnonsaannin kannalta keittiöön on kuitenkin joskus mentävä.
Vihaan imurointia ja lattioiden luuttuamista. Oikeastaan viihdyn hieman sotkuisessa kodissa. Tavaratkin löytyvät helpommin luovasta kaaoksesta kuin kaapeista ja laatikoista.
Yleisessä siisteydessä noudatan ukkini ohjetta, jonka mukaan riittää, että huoneesta toiseen pääsee kulkemaan. Roinat voi siis raivata sivuun ja keskelle tehdä kävelyreitiksi lattiapinnan paljastavan polun.
Jos kuitenkin keittiö repsahtaa, koko kämppään ei huvita mennä saati kutsua vieraita.
Kaikki, keiden kanssa olen tähänastisen elämäni aikana kyökin jakanut, ovat hyväksyneet tyrannimaisen sääntöni: keittiön ja kylpyhuoneen on oltava siistit.
Pitsamainoksen kuva verkkokalvoillani yritän itse muistaa sääntöni ja jaksaa arjen tohinassakin tiskata ja kiillottaa työtasot.
Olisihan se noloa, jos esimerkiksi virkavalta kävisi kotonani. Pöytäkirjassa lukisi, että tulohetkellä asuntoa hallitsi villiintynyt banaanikärpäspopulaatio ja astioilla kasvoi violetti parta.
Kaoottinen kyökki leimaa koko asunnon kauhukodiksi. Siksi kunniallisen kansalaisen elämä on helppo aloittaa ottamalla haltuun rätti, harja, karhunkieli ja sitrustuoksut.
suvi niemi on
Maaseudun Tule-
vaisuuden toimittaja.
suvi.niemi@
mt1.fi