• Mona Lagerbohm lähti säteilyä pakoon maaseudulle

    Mona Lagerbohm kaipaa Helsingistä ystäviään mutta on sopeutunut Loviisaan hyvin. Naapurustossa säteilyä on vain vähän. Jaana Kankaanpää
    Mona Lagerbohm kaipaa Helsingistä ystäviään mutta on sopeutunut Loviisaan hyvin. Naapurustossa säteilyä on vain vähän. Jaana Kankaanpää Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    25.6.201216:00
    MT toimitus

    LOVIISA (MT)

    Eläkeläinen Mona Lagerbohm muutti viime syksynä Helsingin Kumpulasta omakotitaloon Loviisaan.

    ”Päätös ei ollut helppo, sillä kaikki ystäväni jäivät Helsinkiin. Olen sosiaalinen ihminen”, Lagerbohm kertoo.

    Muutto oli kuitenkin hyvä ratkaisu, sillä Lagerbohm kokee oireidensa vähentyneen merkittävästi.

    Lagerbohm kertoo kärsivänsä sähköyliherkkyydestä. Kohtalotovereita hänellä on Suomessa yli 500, jos mukaan lasketaan kaikki Suomen Sähköyliherkät ry:n jäseniksi rekisteröityneet henkilöt.

    Lagerbohm alkoi oirehtia pikku hiljaa. Vuonna 2009 ongelmat äityivät tukaliksi.

    ”Olo oli ahdistunut ja rauhaton. Pahinta oli se, etten pystynyt keskittymään enkä nukahtamaan öisin.”

    Syyksi hän epäilee kännykkäsäteilyä.

    ”En kestänyt olla suurissa tilaisuuksissa, joissa kaikilla on kännykät taskussa.”

    Myös oma kännykkä aiheutti ongelmia, hän kertoo.

    ”Ero oli kuin yö ja päivä, kun mökillä suljin kännykän.”

    Viimeinen niitti oli, kun Lagerbohmin seinänaapuri otti viime vuonna käyttöön langattoman reitittimen. Säteily tuntui tunkeutuvan seinien läpi metrien päähän.

    Lagerbohm ei ole käynyt vaivojensa vuoksi lääkärissä, sillä hän pelkää sen olevan liian nöyryyttävä kokemus.

    ”Suomessa lääkäreillä ei ole edes perustietämystä sähköyliherkkyydestä, eikä tutkimuksiin pääse”, hän arvostelee.

    Lagerbohm kertoo, että monet sähköyliherkkyydestä kärsivät ovat saaneet diagnoosin masennuksesta ja reseptin mielialalääkkeisiin.

    Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Eeva T. Salminen on kirjoittanut sähköherkkien yhdistyksen Sähköpostia-lehteen artikkelin, miten lääkärin tulisi kohdata sähköyliherkkyyttä valittava henkilö.

    ”Sähköherkät henkilöt tuntevat itsensä sairaiksi, joten heille ongelma on todellinen ja kokemus oma ja oikea”, hän toteaa artikkelissa.

    Salmisen mukaan ruotsalaisessa suosituksessa korostetaan, että potilaan oireet on syytä kirjata systemaattisesti ja hänet kutsuttava vastaanotolle tarpeeksi usein, jotta mahdolliset muut sairaudet pystytään sulkemaan pois.

    Ruotsin sosiaalihallitus ei ohjeista lääkäreitä suosittelemaan sähköherkkyyttä valittaville sähkömagneettisen säteilyn välttelyä, sillä tieteellisiä perusteita sille ei ole.

    Suomessa Säteilyturvakeskus peräänkuuluttaa lääkäreille ja terveydenhuollon asiantuntijoille koulutusta ympäristöyliherkän tutkimisesta ja hoidosta.

    Ympäristöyliherkkyyksiin kuuluvat muun muassa sähkö- ja tuoksuherkkyys sekä monikemikaalioireyhtymä.

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sähköyliherkkyys
    säteily
    terveys
    Loviisa
    muutto maaseudulle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria