• Laukaan räjähdyksen syynä putki, jossa oli jäämiä räjähtävästä aineesta

    Poliisi tutkii onnettomuutta työtapaturmatutkintana ja kuolemansyyn tutkintana.
    Laukaan Vihtavuoressa sijaitsevassa Nammon ruutitehtaassa tapahtuneessa räjähdyksessä kuoli yksi ihminen. Arkistokuva. MIKKO VÄHÄNIITTY / LEHTIKUVA.
    Laukaan Vihtavuoressa sijaitsevassa Nammon ruutitehtaassa tapahtuneessa räjähdyksessä kuoli yksi ihminen. Arkistokuva. MIKKO VÄHÄNIITTY / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Onnettomuudet
    16.7.202617:48
    STT

    Keskiviikkoinen räjähdys Nammon ruutitehtaassa Laukaan Vihtavuoressa Keski-Suomessa sai alkunsa paineputken sahaamisesta.

    Putken sisällä oli ilmeisesti jäämiä räjähtävästä aineesta, Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Hannu Hänninen kertoo STT:lle. Otkes tutkii, mitä ainetta putkessa oli.

    Otkes kertoi torstaina iltapäivällä viestipalvelu X:ssä, että onnettomuudesta käynnistetään turvallisuustutkinta. Aiemmin Otkes kertoi ottaneensa tehtaalta näytteitä ja puhututtaneensa ihmisiä.

    Keskisuomalaisen mukaan myös turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on käynnistämässä tapauksesta oman tutkintansa.

    Onnettomuudessa kuoli yksi ihminen. Toinen tilassa ollut henkilö loukkaantui.

    Poliisi tutkii onnettomuutta työtapaturmatutkintana ja kuolemansyyn tutkintana.

    Räjähdyksen syystä kertoi aiemmin Yle.

    Artikkelin aiheet
    räjähdys
    Nammo
    ruutitehdas
    Laukaa
    onnettomuustutkinta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Turvallisuuskortti 3: Automatiikan ongelmat