• Maatalouspolitiikan uudistus matelee neuvostossa: Romania ei onnistunut sorvaamaan yhteistä näkemystä – seuraavana johtokapulan ottaa Suomi

    Seuraavan kerran johtoroolin maatalousneuvostosta ottaa Suomi. Suomen kaudelle osunevat rahoituspäätökset ja brexit.
    Yksi komission esittämä ympäristövaatimus on talviaikainen kasvipeitteisyys pelloille.
    Yksi komission esittämä ympäristövaatimus on talviaikainen kasvipeitteisyys pelloille. Kuva: Markku Pulkkinen
    Uutiset
    19.6.201921:30
    Maria Pohjala

    EU:n yhteisestä maatalouspolitiikasta (cap) vuosille 2021–2027 ei ole toistaiseksi saatu aikaan jäsenmaiden kollektiivista näkemystä.

    EU-jäsenmaiden kantoja jakavat erityisesti Euroopan komission viherryttämisen tilalle rakentama vihreä arkkitehtuuri ja uusi toimeenpanomalli. Jäsenmaat ovat ottaneet entistä vahvempaa päätäntävaltaa korostavan toimeenpanomallin hyvin vastaan, mutta käytännön toteutus vielä yskii.

    Jäsenmaiden maatalousministerit keskustelivat unionin tulevasta maatalouspolitiikasta tiistaina jälleen Luxembourgissa. Neuvoston nykyisen puheenjohtajan Romanian tavoitteena oli saada aikaan capista neuvoston yhteisnäkemys, mutta se jäi uupumaan. Romanian mukaan tietyissä asioissa on edetty, muttei vielä tarpeeksi.

    Toimeenpanomallin pohjana ovat tietyt ympäristövaatimukset, joita viljelijöiden tulee noudattaa suorien tukien varmistamiseksi. Komission esittämällä järjestelmällä vaikutetaan myös siihen, kuinka maatalouspolitiikalle asetettuja tavoitteita seurataan.

    Komissio on ehdottanut vuoden välein tehtävää raporttia, jota seurattaisiin yhdessä sovituilla mittareilla.

    Suomi korostaa joustavaa ja hallinnollisesti yksinkertaista mallia, jotta tulosten raportointi komissiolle ei muodostuisi liian raskaaksi.

    Vuotuinen raportointi voitaisiin Suomen mielestä hyväksyä, mikäli seurantatiedot saadaan suoraan jo olemassa olevista järjestelmistä. Monet jäsenmaat toivovat sen sijaan harvempaa raportointia.

    Jäsenmaat ovatkin sorvanneet viime kuukaudet sitä, millä mittareilla yhteisten tavoitteiden toteuttamista valvotaan, ja millaiset sanktiot jäsenmaille tulisivat, jos etukäteen määrättyjä tavoitteita ei saavuteta.

    Vielä on auki, mitkä tulosten seurantaan käytetyt mittarit lopulliseen asetukseen valitaan. Komission jo esittämät indikaattorit vaihtelevat taloudesta ympäristön ja maaseudun elinvoiman ylläpitoon.

    Uuden toimintamallin tarkoitus on antaa entistä suurempi vastuu jäsenvaltioille päättää maataloustoimenpiteistään. Samalla jäsenvaltioilta edellytetään kansallisia strategiasuunnitelmia.

    Komissio haluaa varmistaa, että kunkin maan maatalouden strategiasuunnitelma on linjassa EU:n sanelemien yleistavoitteiden kanssa.

    Tavoitteita ovat muun muassa kohtuullisen tulotason varmistaminen maatalous­yrittäjille, EU:n maatalouden kilpailukyvyn parantaminen, ilmastonmuutoksen torjunta, maaseudun elinvoiman ylläpitäminen ja sukupolvenvaihdosten tukeminen.

    Johtokapulan EU:n yhteisen maatalouspolitiikan käsittelystä ottaa seuraavaksi Suomi, joka aloittaa neuvoston puheenjohtajana heinäkuun alussa.

    Suomen tavoite on viedä cap-uudistusta mahdollisimman pitkälle. Lopullinen ratkaisu saavutetaan vasta sen jälkeen, kun jäsenmaat ovat päässeet sopuun rahoituksesta.

    Artikkelin aiheet
    maatalouspolitiikka
    Euroopan unioni
    Suomi
    Romania
    CAP-uudistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria