• Siivoojia ja kiinteistönhoitajia koskevan työriidan sovittelu jatkuu tänään, ilmassa lakonuhka

    PAM on antanut lakkovaroituksen tälle viikolle. Lakko alkaisi torstaina ja kestäisi kolme vuorokautta.
    PAM on antanut lakkovaroituksen tälle viikolle. Lakko alkaisi torstaina ja kestäisi kolme vuorokautta. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.
    PAM on antanut lakkovaroituksen tälle viikolle. Lakko alkaisi torstaina ja kestäisi kolme vuorokautta. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto.  
    Uutiset|Politiikka
    27.3.202307:35
    STT–

    Siivoojia ja kiinteistönhoitajia koskevan työriidan sovittelu jatkuu tänään. Työriidan osapuolet ovat Palvelualojen ammattiliitto PAM ja Kiinteistötyönantajat.

    PAM on antanut lakkovaroituksen tälle viikolle. Lakko alkaisi torstaina ja kestäisi kolme vuorokautta. Lakon piiriin kuuluisi noin 27  000 työntekijää 18 yrityksessä. Aiemmin PAMilla on ollut kiinteistöpalvelualalla kaksi lakkoa, joista viimeisin päättyi perjantaina.

    Uusi lakko koskisi esimerkiksi ISS Palveluita, L&T Kiinteistöhuoltoa, L&T Siivousta sekä SOL Palveluita, kerrotaan PAMin verkkosivuilla.

    Lakon ulkopuolelle rajataan esimerkiksi leikkaussalisiivous.

    PAMin mukaan lakko koskee myös vuokratyötä ja osa-aikatyötä.

    Artikkelin aiheet
    työriita
    lakko
    PAM
    kiinteistopalveluala
    sovittelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa