• Siperian metsäpalot huonontavat ilmanlaatua monin paikoin maata – "Ei tarvitse olla erityisesti huolissaan"

    Eniten pienhiukkasia on ilmassa Etelä‒ ja Länsi-Suomessa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta.
    Tuulet ovat tuoneet viikonlopun aikana mukanaan Lappiin pienhiukkaskulkeumaa, joka on levinnyt viime yönä Länsi-Suomea pitkin maan eteläosaan saakka. Kuvituskuva. AIMO POUTANEN / LEHTIKUVA.
    Tuulet ovat tuoneet viikonlopun aikana mukanaan Lappiin pienhiukkaskulkeumaa, joka on levinnyt viime yönä Länsi-Suomea pitkin maan eteläosaan saakka. Kuvituskuva. AIMO POUTANEN / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Ympäristö
    24.8.202613:03
    STT

    Siperiassa Venäjällä roihuavat laajat metsäpalot huonontavat maanantaina ilmanlaatua monin paikoin maata, kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Katriina Kyllönen.

    Tuulet ovat tuoneet viikonlopun aikana mukanaan Lappiin pienhiukkaskulkeumaa, joka on Kyllösen mukaan levinnyt viime yönä Länsi-Suomea pitkin maan eteläosaan saakka.

    ”Jopa täällä pääkaupunkiseudulla tavataan kohonneita pitoisuuksia. Ilmanlaatu on ollut tänä aamunakin monin paikoin välttävä tai tyydyttävä nimenomaan näistä Siperian metsäpaloista johtuen”, Kyllönen kertoo STT:lle.

    Lapissa ilmanlaatu oli maanantaina aamupäivällä hyvä tai tyydyttävä.

    Varoituskynnys ei ylittynyt

    Ilmatieteen laitoksen ilmanlaadun mallinnusten mukaan pienhiukkastilanne on kuitenkin helpottamassa tiistaihin mennessä.

    Kyllösen mukaan tilanteesta ei tarvitse olla erityisesti huolissaan, sillä mittaus- ja mallinnustulosten perusteella tänä vuonna voimaan astuvat uudet lakisääteiset tiedotus- tai varoituskynnykset eivät ole ylittyneet. Nyt havaitut pitoisuudet ovat myös tavallisia Keski-Euroopassa.

    ”Mutta totta kai jos tuntuu, että vaikka astmaattiset henkilöt tai muuten herkistyneet henkilöt saavat oireita, niin sitten kannattaa siirtyä sisätiloihin. Erityisesti pohjoisessa on ollut savua”, Kyllönen sanoo.

    Artikkelin aiheet
    metsäpalo
    ilmanlaatu
    pienhiukkanen
    Siperi
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä