• Veden puute uhkaa maatalouden suurvaltoja

    Ilmastonmuutos lisää kuivuuden ja tulvien riskiä.
    Kuva: Rich Pedroncelli
    Uutiset
    20.7.201507:00
    MT toimitus

    Maatalouden suurvaltoja uhkaa vesipula, kun meillä kärsitään liiallisista sateista. Kuivuus on johtanut pohjavesivarojen ylikäyttöön esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Intiassa.

    Vesipulaa hillitään Kaliforniassa rakentamalla San Diegoon läntisen pallonpuoliskon suurin suolanpoistolaitos. Suolanpoistolla merivedestä saadaan juomakelpoista, mutta prosessi kuluttaa paljon energiaa.

    Intiaa koetellut lämpöaalto iski maidontuottajiin.

    "Ensimmäistä kertaa viljelijät myyvät kilpaa karjaansa rehun ja veden puutteen vuoksi – ennätyksellisen halvalla", kertoo antanapurilainen karjanvälittäjä Ananthakrishnan Kannappan uutistoimisto Reutersille.

    Ratkaisuksi ehdotetaan kääpiölehmien käyttöä.

    Pariisin ilmastokokouksessa on tarkoitus uusista päästövähennyksistä. Tavoitteena on rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu kahteen asteeseen. Mukaan halutaan tällä kertaa myös kehittyvät maat.

    Esimerkiksi Kiinan osuus maailman kasvihuonepäästöistä on jo 22 prosenttia. EU:n päästövähennystavoite on 40 prosenttia verrattuna vuoden 1990 tasoon vuoteen 2030 mennessä.

    Artikkelin aiheet
    veden puute
    ilmastonmuutos
    maatalous
    vesipula
    päästövähennykset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria