• Ensimmäinen YK:n ulkomainen työntekijä kuollut Gazan sodassa

    YK ei kertonut kuolleen työntekijän kansalaisuutta. Gazassa on sodan aikana kuollut noin 190 palestiinalaista YK:n työntekijää.
    YK ei kertonut kuolleen työntekijän kansalaisuutta. Gazassa on sodan aikana kuollut noin 190 palestiinalaista YK:n työntekijää. LEHTIKUVA / AFP .
    YK ei kertonut kuolleen työntekijän kansalaisuutta. Gazassa on sodan aikana kuollut noin 190 palestiinalaista YK:n työntekijää. LEHTIKUVA / AFP .  
    Uutiset|Ulkomaat
    14.5.202407:12
    STT–AFP

    Yksi YK:n turvallisuuspalvelujen kansainvälinen työntekijä on kuollut ajoneuvoon kohdistuneessa iskussa Gazan kaistalla, kertoo YK:n tiedottaja. Kyseessä on ensimmäinen Gazan sodassa surmansa saanut YK:n kansainvälinen työntekijä.

    YK:n pääsihteeri Antonio Guterres "oli syvästi surullinen kuultuaan YK:n turvallisuuspalvelun (DSS) henkilökunnan jäsenen kuolemasta ja toisen DSS-työntekijän haavoittumisesta, kun heidän YK-ajoneuvonsa joutui iskun kohteeksi", kertoi Guterresin tiedottaja Farhan Haq.

    YK ei kertonut kuolleen työntekijän kansalaisuutta. Gazassa on sodan aikana kuollut noin 190 palestiinalaista YK:n työntekijää, joista suurin osa työskenteli YK:n alaiselle UNRWA-avustusjärjestölle.

    Hyökkäys tiettävästi tapahtui YK:n työntekijöiden ollessa matkalla sairaalaan Rafahin alueella Etelä-Gazassa. Tarkempia yksityiskohtia tapahtuneesta ei kerrottu.

    ”Minulla ei ole tarkkoja tietoja siitä, olivatko he mukana suuremmassa saattueessa vai eivät, mutta uskoakseni he olivat liikenteessä osana saattuetta”, Haq sanoi.

    Yhdysvallat ei Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden neuvonantajan Jake Sullivanin mukaan usko, että Gazassa on käynnissä kansanmurha. Hän painotti, että kansainvälisesti hyväksytyn termin pääpaino on tarkoituksenmukaisuudessa.

    Sullivan kuitenkin peräänkuulutti, että Israelin täytyy tehdä enemmän suojellakseen palestiinalaisia siviilejä.

    Yhdysvaltain presidentti Joe Biden haluaa Sullivanin mukaan äärijärjestö Hamasin häviävän, mutta presidentti ymmärtää myös palestiinalaissiviilien elävän tällä hetkellä "helvetissä".

    Sullivan kertoi tiedotustilaisuudessa haluavansa selventää Yhdysvaltojen kantaa liittyen Gazan tilanteeseen. Bidenin hallinto on saanut osakseen arvostelua kautta poliittisen kentän liittyen sen Gaza-politiikkaan.

    Biden uskoo Sullivanin mukaan, että minkä tahansa Rafahin kaupunkiin kohdistuvan sotilasoperaation täytyy olla osa pitkän linjan strategiaa. Tähän liittyy myös kysymys siitä, mitä Gazalle tapahtuu tulevaisuudessa. Tällä tavoin Israel välttyisi Sullivanin mukaan jumiutumasta loputtomaan sotilaskampanjaan, joka kuluttaisi valtion resursseja.

    Lisää aiheesta
    • Kotinsa jättäneitä Gazan kaistan asukkaita on paennut muun muassa Rafahissa sijaitsevaan telttaleiriin.

      Ulkomaat | Gazan taistelut jatkuivat kiivaina, Israel jatkoi iskuja myös Rafahiin

    • Rafahissa on reilusti toista miljoonaa ihmistä, jotka ovat paenneet Israelin sotatoimia muualta kaistalta. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Yli 100 000 ihmistä paennut Rafahista, YK kertoo

    • Gazan kaistan arviolta yli kahdesta miljoonasta asukkaasta on paennut suurin osa on paennut Rafahin kaupunkiin. Lehtikuva/AFP.

      Ulkomaat | Blinken: USA haluaa Israelin ja Hamasin aseleposopimuksen Gazaan heti

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle