• 50-VUOTIAS Ritva Toivonen uskoopuulle riittävän käyttöä

    Uutiset
    13.1.201215:00
    Heli Virtanen

    ”Suomelle biotalouden nousu on mahdollisuus”, sanoo Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion johtaja Ritva Toivonen.

    Metsät ovat keskeisessä roolissa, kun uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä lisätään. Konkreettisin esimerkki siitä, että puulle riittää käyttöä jatkossakin, on bioenergian hyödyntäminen.

    ”Vaikka talouden taantuma synkentää näkymiä nyt, pidemmän aikavälin näkymät ovat myönteiset – myös metsänomistajan näkökulmasta.”

    Toivonen on työskennellyt neljä vuotta Tapion johtajana. Sitä ennen hän veti Pellervon taloudellisen tutkimuskeskuksen metsäryhmää.

    ”Vauhdikasta on ollut viimeiset neljä vuotta.”

    Toivosen aikana Tapiossa on tehty töitä etenkin metsävaratiedon keruujärjestelmän uudistamiseksi. Tarkoitus on, että metsävaratiedot tulevat tämän vuoden aikana kenen tahansa käytettäväksi Suomen metsäkeskuksen kautta.

    Toivonen opiskeli 1980-luvulla puumarkkinatiedettä Helsingin yliopistossa. Opiskeluaikaan kuului myös pesti Maaseudun Tulevaisuuden kesätoimittajana vuonna 1984.

    ”Se oli kivaa ja opettavaista aikaa. Ymmärrys metsäasioista lisääntyi ihan käytännössä.”

    Mielenkiinto kirjoittamiseen on säilynyt toimittajan pestin jälkeenkin.

    Metsänhoitajaksi valmistuttuaan Toivonen on työskennellyt Helsingissä, vaikka asuinpaikka onkin ollut Satakunnan Kiukaisissa.

    ”Olen aina pystynyt tekemään töitä joustavasti. Vasta tänä aikana, kun olen ollut Tapiossa, olen päässyt kotiin vain viikonloppuisin. Toisaalta lapset alkavat olla jo isoja: pojat opiskelevat ja enää tytär asuu kotona.”

    Viime vuonna Toivonen väitteli muiden töidensä ohessa tohtoriksi puumarkkinatieteestä.

    Toivonen on myös metsänomistaja. ”Metsän omistaminen tuo erilaisen aspektin tutkimus- ja kehittämistehtäviin.”

    Toivosen mies viljelee tilaa Kiukaisissa, jossa myös pariskunnan metsät sijaitsevat.

    ”Metsätöitä en niinkään tee, mutta tykkään liikkua omissa metsissä ja luonnossa ylipäätään.”

    Ritva Toivonen täyttää 50 vuotta tänään 13.1. Hän juhlii syntymäpäiväänsä tiistaina 17.1. kello 15 Tapion tiloissa Helsingissä.

    HELI VIRTANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Ritva Toivonen
    biotalous
    metsätalous
    Tapio
    metsän omistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria