• KIRJA Elämä tulevaisuususkon ja Stalinin terrorin välissä

    Uutiset
    2.12.201315:00
    Anelma Järvenpää-Summanen

    Aivan hengästyttävä on Riikka Pelon (s. 1972) romaani Jokapäiväinen elämämme: psykologisesti näkevää, oivaltavaa ja hienovireistä tekstiä.

    Laajuudeltaan ja sisällöltään massiivinen teos kertoo venäläisen runoilija Marina Tsetajevan (1892–1941) omalaatuisesta perhe-elämästä maanpaossa ja myöhemmin Stalinin koneiston hampaissa.

    Noihin terrorin vuosiin sijoittuvat myös Sofi Oksasen Viro-romaanit.

    Tapahtumat nähdään pääosin tyttären, Ariadna Efronin (1912–1975) kautta. Perhe alkoi haaveilla paluusta kotimaahan, sillä Uusi Moskova näyttäytyi tasa-arvoisena ihanneyhteiskuntana.

    Paluulupa heltisikin, kun Marinan puoliso ja tytär ryhtyivät raportoimaan neuvostovastaisesta aineksesta.

    Taustalla vankileirit täyttyivät ja teloitukset olivat arkipäivää. Hyväuskoista älymystöä tarkkailtiin. Ennen pitkää ilmiantajat itse joutuivat apparaatin käsittelyyn, kukin tavallaan ja vuorollaan. Niinhän kävi monelle ideologian takia rajan taa hakeutuneelle suomalaisellekin.

    Romaanin olennaisinta ainesta ovat perheen sisäiset suhteet, itsekeskeisen runoilija-äidin ja lahjakkaan tyttären säröiset, ristiriitaiset välit. Kunnianhimoista äitiä pitää hengissä – runouden ohella – ahnas rakastumisten jano. Kaikki muu on sille alisteista.

    Venäläinen mieli ja elämänmeno kuvataan aistivoimaisesti. Ihmisten elämä tuntuu iholla ja ihon alla.

    Dramaattisista kirjailijakohtaloista on kirjoitettu voittoisia romaaneja ennenkin. Helena Sinervo sai Finlandia-palkinnon Eeva-Liisa Mannerin elämään pohjautuvalla teoksella ja Hannu Mäkelä Eino Leinosta kertovalla Mestarilla.

    Kun taitavan tekijän käytössä on kohdekirjailijan tuotanto, päiväkirjat ja kirjeet, on selvää että juuri siksi näistä romaaneista rakentuu poikkeuksellisen vahvoja ja viimeisteltyjä. Henkilöhistoriat on uskottaviksi eletty, eläytymistä vailla. Lopputulos on kahden taiteilijan yhteistyötä.

    Ajatuksessani ei ole kielteistä: lukija saa elämyksen ja kohdekirjailija uuden tulemisen, uuden lukijakunnan. Riikka Pelo on Finlandiansa ansainnut, jos Asko Sarkolan valinta häneen osuu.

    ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN

    Riikka Pelo: Jokapäiväinen

    elämämme. 526 sivua. Teos.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Riikka Pelo
    romaani
    Marina Tsetajeva
    Stalinin terror
    kirjallisuusarvostelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria