• Poliisit kertovat karusta kenttätyöstä

    Uutiset
    15.8.201416:00
    MT toimitus

    Tavallisten poliisien kertomukset kenttätyön arjesta ovat karuja. Suomen Poliisijärjestöjen Liitto (SPJL) julkaisi keskiviikkona verkkosivullaan lukuisia kirjoituksia, joiden mukaan rikosilmoitusten tutkinta-ajat venyvät jo yli vuoteen, partioita on liian vähän, ja kaikkia tehtäviä ei ehditä hoitaa lainkaan.

    Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan kertomusten sisältö ei yllätä. Hän uskoo kovempiakin kokemuksia löytyvän.

    SPJL:n puheenjohtajan Yrjö Suhosen mukaan kertomukset oli tuotava julki. Ne kertovat siitä, missä ollaan näillä resursseilla ja organisaatiomalleilla.

    Suhonen ja Paatero vaativat budjettiriiheltä leikkausten perumista ja lisää määrärahoja, jotta tilanne ei entisestään kurjistuisi.

    Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) esittikin torstaina kahdenvälisissä neuvotteluissa valtionvarainministeri Antti Rinteelle (sd.), että ensi vuodelle suunnitelluista poliisin määrärahaleikkauksista luovuttaisiin. Hän ehdottaa määrärahoihin lisäystä.

    Suhosen mukaan ulkoisesta turvallisuudesta käydään jatkuvaa keskustelua. Hänen mielestään sitä pitäisi olla myös sisäisestä turvallisuudesta.

    STT–MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    poliisi
    kenttätyö
    turvallisuus
    määrärahat
    valtionbudjetti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria