
Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ely-keskuksissa astuu keskiviikkona 27.10 voimaan uusi yhteinen työlupalinjaus.
Linjauksen tarkoituksena on helpottaa työvoiman hankkimista ulkomailta työtehtäviin, joissa osaavasta työvoimasta on alueilla pulaa.
Linjaus perustuu hallituksen kehysriihen kirjauksiin työvoiman saatavuusharkinnan lieventämiskokeilun käynnistämisestä. Kokeilu on voimassa 28.2.2023 saakka.
Yhteisellä työlupalinjauksella pyritään helpottamaan alueiden kärsimää ja kasvua rajaavaa osaavan työvoiman saatavuuspulaa. Alueilla on pulaa erityisesti sosiaali- ja terveys-, ICT-, rakennus-, kone- ja metalli- sekä palvelualojen työntekijöistä.
Linjaukseen on nostettu kunkin ely-keskuksen vastuualueella aiempaa enemmän osaavan työvoiman pulasta kärsiviä ammattinimikkeitä.
Jos ammattinimike on listattu alueelliseen linjaukseen, ei työntekijää etsivän yrityksen tarvitse ilmoittaa avoimesta työntekijästä te-palvelut.fi -sivustolla, ennen kuin tehtävään voidaan palkata työntekijä ns. kolmansista maista, eli EU/ETA -alueen ulkopuolelta.
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto vastaa kaikkien kokeiluun osallistuvien neljän ely-keskusalueen työlupa-asioiden käsittelystä.
Kokeilun aikana siihen osallistuvat ely-keskukset seuraavat säännöllisesti linjauksen vaikutuksia alueen työmarkkinoihin. Erityishuomiolla seurataan linjauksen vaikutuksia rakennusalan ja metsäalan tehtäviin.
Työlupalinjausta myös päivitetään säännöllisesti puolivuosittain.