Perhon susijupakassa Riistakeskus tiedotti ihan oikein: ”Vaikka susipolitiikan toimeenpanossa koetaan olevan ongelmia, ne eivät anna oikeutusta asioiden laittomaan ratkaisemiseen.” Niin se tietysti on, lakia pitää noudattaa.
Mutta eräs tunnettu henkilö
taannoin totesi, kolikolla on aina kaksi puolta, niin on susi-
jupakassakin. Mielestäni Riistakeskuksen ja MMM:n asiasta vastaavan osaston pitäisi
ymmärtää, että sivistysvaltiossa yksipuolinen sanelupolitiikka ei pitkän päälle onnistu, vaan se on tuhoon tuomittua.
Riistakeskuksen ei pitäisi sanoa, ”…ei ole löydetty tyydyttäviä keinoja pelkojen, uhkien tai vahinkojen estämiseksi siten, että samalla voitaisiin turvata susilaumojen säilyminen Suomen luonnossa kansainvälisten velvoitteiden mukaisesti.”
Kansalaisen näkökulmasta näyttää siltä, että tyydyttäviä keinoja ei ole todellisuudessa edes etsitty. Kuten varmasti moni meistä on voinut todeta, käytännön toiminta näyttäisi perustuvan vain susien säilyttämiseen ja määrän kasvattamiseen kaikkialla Suomessa, maaseutuasutuksenkin parissa.
Heiveröiselläkin elämänkokemuksella luulisi ymmärtävän, että tuolla tyylillä varmistetaan kansalaisten katkeroituminen. Pelkään pahoin, että sen sadon niittäminen on alkanut. En uskoisi noin käyneen järkevämmällä lupapolitiikalla.
Helsingin Sanomien susijutussa 25.1. haastateltavat eivät ilmeisesti halunneet todeta laisinkaan, että susipolitiikan hoitamisessa on tehty virheitä. Jutun sisällöstä oli helppoa tulkita, että susikantaa sen kun vain halutaan kasvattaa lähes tuhanteen suteen asti. Näköjään vain siihen pyritään, ei minkäänlaiseen sopuratkaisuun.
Haluan muistuttaa, että Suomessa, vaikka kotimaamme onkin harvaanasuttu pohjoismaa, maaseudun ihmiset eivät ole niin ala-arvoisia, että heidän pitää alistua susien ylivaltaan.
Susikolikon päättäjäpuolen on nyt syytä kävellä peilin eteen ja pohtia mitä on tullut tehdyksi susipolitiikan ja
kansalaisten enemmistön
toiveiden yhteensovittamiseksi ja ennen kaikkea, minkä takia nyt kattila kiehuu yli.
Martti Mannersuo
Ilmajoki