• EK:n johtava ekonomisti: "Kaikkien ei pidä pakkautua Uudellemaalle, kylien tiivistäminen säilyttäisi paikalliset palvelut"

    Teknologiateollisuuden puheenjohtaja sanoutuu irti keskittämispolitiikasta. Penna Urrila korostaa, ettei kanta ole ristiriidassa EK:n kanssa.
    Pyheen kyläkauppa Pyhän kylällä Mynämäen Mietoisissa palvelee kahvinjanoisia. EK:n johtavan ekonomistin mukaan tiivis kylärakenne pitää myös palvelut hengissä.
    Pyheen kyläkauppa Pyhän kylällä Mynämäen Mietoisissa palvelee kahvinjanoisia. EK:n johtavan ekonomistin mukaan tiivis kylärakenne pitää myös palvelut hengissä. Kuva: PAsi Leino
    Uutiset
    19.12.201619:00
    Terhi Pape-Mustonen

    Teknologiateollisuus ry:n puheenjohtaja Jorma Turunen painottaa MT:n haastattelussa, ettei järjestö kannata keskittämispolitiikkaa.

    ”Erityisesti Helsingissä syntyneet ekonomistit leikittelevät sillä ajatuksella, että kansan­taloudelle olisi parasta, jos kaikki muuttaisivat kaupunkeihin. Teollisuuden kannalta asia ei ole näin yksiselitteinen. Me emme aja maaseudun tyhjentämistä.”

    Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja erityisesti sen johtava ekonomisti Penna Urrila ovat sen sijaan puhuneet keskittämisen puolesta.

    Urrila korostaa kuitenkin, ettei Teknologiateollisuuden kanta ole ristiriidassa EK:n kannan kanssa. Myös hän kertoo toivovansa panostuksia maakuntiin, esimerkiksi laadukkaaseen infrastruktuuriin.

    "Puhumme eri asioista. Kaupungistumista tutkittaessa taloustieteilijät ovat saavuttaneet alalla hyvin harvinaisen konsensuksen: kun kaupungit kasvavat ja tiivistyvät, talouskasvu kiihtyy. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikkien pitäisi pakkautua Uudellemaalle. Kaupunkien tiivistymistä tapahtuu muuallakin kuin pääkaupunkiseudulla."

    Urrilan mukaan Suomessa olisi tärkeää kiinnittää huomiota yleisesti hajaantuneeseen yhteiskuntarakenteeseen, joka johtaa usein esimerkiksi maaseudun palveluiden kuolemiseen.

    "Ruotsin taajamissa on yli kaksinkertainen asukastiheys suomalaisiin vastineihinsa verrattuna. Tiivis rakentaminen mahdollistaa paikallisen yrittäjyyden ja palvelut. Suomalaiset kylät kuolevat pois koska palveluita ei ole."

    Hänen mukaansa maakuntien palvelut ovat erityyppisiä.

    "Jotkin palvelut kannattaa ja voidaan tuottaa lähellä. Toiset, kuten kaikkein pisimmälle erikoistunut sairaanhoito, on vaan järkevää keskittää. Skaala on laaja."

    Kaupungistumisen esteitä pitäisi Urrilan mielestä poistaa tehokkaalla kaupunkisuunnittelulla ja uusien asuntojen rakentamisella.

    "Muuttoliikkeen pullonkauloja on purettava, jotta työpaikat ja työntekijät kohtaavat. Tämä koskee yhtä lailla pääkaupunkiseutua kuin vaikka Lapin matkailupalveluja. Myös jokapäiväisen liikkumisen ilmastovaikutusta on ajateltava: lyhyet työmatkat ja asuminen raiteiden varrella vähentävät päästöjä."

    Penna Urrilan blogi: Kaupungistumisella vauhtia tuottavuuteen

    Artikkelin aiheet
    kaupungistuminen
    aluepolitiikka
    EK
    Teknologiateollisuus
    Penna Urrila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria