• Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa – katso listalta, lopettaako oma lähikauppasi

    Toimintansa lopettavissa Siwoissa ja Valintataloissa on aiemmin tänä vuonna käyty yhteistoimintaneuvottelut.
    Toimintansa lopettavissa Siwoissa ja Valintataloissa on aiemmin tänä vuonna käyty yt-neuvottelut.
    Toimintansa lopettavissa Siwoissa ja Valintataloissa on aiemmin tänä vuonna käyty yt-neuvottelut. Kuva: LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Uutiset
    20.4.201716:30
    STT & MT toimitus

    Kesko sulkee 42 Siwaa ja Valintataloa huhtikuun loppuun mennessä, yhtiö kertoo tiedotteessaan.

    Kesko sai viime vuoden huhtikuussa kilpailu- ja kuluttajavirastolta (KKV) luvan Suomen lähikaupan ostamiseen. Ehtona oli, että Kesko myy 60 Siwaa ja Valintataloa kilpailijoille. Myynnin määräaika päättyi 11. huhtikuuta.

    Kesko sai myytyä kaupoista kymmenen. Niistä kahdeksan kauppaa myytiin M-ketjuun.

    Toimintansa lopettavissa Siwoissa ja Valintataloissa on aiemmin tänä vuonna käyty yhteistoimintaneuvottelut.

    Kesko aloitti viime vuonna Siwojen ja Valintatalojen muuttamisen K-kaupoiksi. Yhteensä Kesko muuttaa K-kaupoiksi yli 400 kauppaa.

    Asiasta kertoi aiemmin Taloussanomat.

    Lista huhtikuussa lopettavista kaupoista

    Valintatalo Toijala, Akaa

    Siwa Viiala, Akaa

    Valintatalo Aura, Aura

    Siwa Kauttua, Eura

    Valintatalo Kyröskoski,Hämeenkyrö

    Siwa Ilomantsi, Ilomantsi

    Siwa Inari, Inari

    Siwa Joutsa, Joutsa

    Siwa Juuka,Juuka

    Siwa Tikkakoski,Jyväskylä

    Siwa Halli,Jämsä

    Siwa Asematie,Kangasniemi

    Siwa Karvia,Karvia

    Siwa Engelsby,Kemiönsaari

    Valintatalo Kolari,Kolari

    Euromarket Kotka, Kotka

    Siwa Kausala,Kouvola

    Siwa Kärsämäki,Kärsämäki

    Valintatalo Laitila,Laitila

    Siwa Varpaisjärvi, Lapinlahti

    Siwa Saukkola, Lohja

    Artikkelin aiheet
    Kesko
    Siwa
    Valintatalo
    kaupan sulkeminen
    Suomen Lähikauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle