• Tutkija Anna Kuokkanen: ”Suomessa ei ole ruokapolitiikkaa”

    Uutiset
    20.3.201515:00
    MT toimitus

    LAPPEENRANTA (MT)

    Väitöskirjaa tekevä nuorempi tutkija Anna Kuokkanen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta näkee kestämättömän ravinnetalouden ongelmat pitkälti poliittisina.

    ”Kokonaishallinta puuttuu, koska meillä ei ole ruokapolitiikkaa. Maatalous- ja ympäristöpolitiikka ovat hyvin erillään.”

    Kuokkanen nostaa esimerkiksi energiapolitiikan, jossa sekä tuotanto että kysyntä ovat selvästi kytköksissä. Ruuantuottaja ei saa signaaleja markkinoilta yhtä suorasti.

    ”Ruokajärjestelmää on vaikeampi ohjata kestävään suuntaan, koska kuluttaja ei näe ruuantuotannon todellisia kustannuksia tukien vuoksi. Kuluttaja ei tiedä, mistä maksaa.”

    Kaupassa halvalta vaikuttava ruoka voi olla kokonaiskustannuksiltaan kallista esimerkiksi aiheuttamiensa ympäristö- tai terveyshaittojen vuoksi. Tässä nousee esiin kaupan rooli.

    ”Kauppa pystyy pitkälti vaikuttamaan siihen, mitä kuluttajille myydään. Kaupan pitäisi ottaa enemmän vastuuta, mutta onko sitä oikein ollenkaan?” Kuokkanen pohtii.

    Maatalouspolitiikassa ravinnekiertoa voisi Kuokkasen mielestä parantaa muokkaamalla ympäristötukea joustavammaksi mutta tulosperusteiseksi.

    ”Tukea saisi ravinnepäästön vähentämisestä, ja olisi viljelijän asia, miten hän vähennyksen toteuttaisi.”

    Kuokkanen näkee tuissa myös ristiriitoja. Esimerkiksi investointituilla tavoitellaan suuria yksiköitä, vaikka tuotanto on muutenkin keskittynyttä.

    Maan länsi- ja lounaisosissa ravinteita on vahvan kotieläintuotannon vuoksi liikaa, muualla liian vähän.

    TERHI TORIKKA

    Kauppa

    pystyy pitkälti

    vaikuttamaan

    siihen, mitä

    kuluttajille

    myydään.«

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ruokapolitiikka
    ravinnetalous
    maatalouspolitiikka
    ympäristöpolitiikka
    Lappeenrannan teknillinen yliopisto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria