• Viikonlopun sää on pääosin poutainen koko maassa

    Lauantaina maan itäosissa voi tulla paikoin heikkoja lumisateita.
    Alkuviikosta pääkaupungissa oli sateista ja pimeää. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
    Alkuviikosta pääkaupungissa oli sateista ja pimeää. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN 
    Uutiset
    29.11.201920:47
    STT

    Viikonloppuna sää poutaantuu lähes koko maassa, kerrotaan Ilmatieteen laitokselta. Lauantaina maan itä- ja kaakkoisosissa on kuitenkin syytä varautua huonoon ajokeliin lumisateiden ja pakastumisen vuoksi.

    Lauantaina maan itäosissa voi tulla paikoin heikkoja lumisateita. Suuressa osassa maata sää on puolipilvinen.

    Lämpötila vaihtelee maan etelä- ja keskiosissa 1 ja 8 pakkasasteen välillä, ja maan pohjoisosissa lämpötilat ovat 8–15 miinusastetta.

    Sunnuntaina maan etelä- ja keskiosissa sää on enimmäkseen poutainen, mutta etelässä voidaan saada heikkoja lumisateita. Myös Pohjois-Suomeen on odotettavissa joitain lumisateita.

    Lämpötilat vaihtelevat pääosin 1–10 miinusasteessa koko maassa. Pohjois-Lapissa pakkanen voi kiristyä vielä enemmän.

    Artikkelin aiheet
    sää
    viikonloppu
    lumisaade
    pakkanen
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria