• Etelässä vielä lauhaa, pohjoiseen paikoin lumipyryä – Kittilässä oli pakkasta yli 13 astetta

    Laaja matalapaine saapuu lännestä Suomen ylle. Lähes koko maassa on epävakaista, Lappiin kehittyy klassinen lumipyry. Lisäksi koviin tuulenpuuskiin on syytä varautua. Lapissa mitattiin alkavan talven pakkasennätys, Kittilän Pokassa lämpötila laski yöllä -13,6 asteeseen.
    Uutiset|Ympäristö
    11.10.202307:29
    Eetu Rimo & Jouko Korhonen

    Lännestä saapunut syvenevä matalapaine vaikuttaa koko Suomeen nyt keskiviikkona ja torstaina. Keskiviikkopäivän aikana sataa kautta maan ja samalla tuuli voimistuu. Lapissa sateet tulevat enimmäkseen lumena, jonka vuoksi ajokeli voi olla huono tai jopa erittäin huono. 10–20 senttimetrin lumikertymät ovat mahdollisia lähimmän vuorokauden aikana.

    Maan etelä- ja keskiosassa sataa vettä. Maan pohjoisosassa puuskaiset tuulet ovat kaakon- tai idänpuoleisia, maamme etelä- ja keskivaiheilla tuulee etelästä ja lounaasta. Lämpötila on iltapäivällä 5 ja 14 asteeseen välillä, pohjoisessa -5 ja +5 asteen välillä.

    Torstaiyö on maan etelä- ja keskiosassa melko leuto, lämpötila voi olla etelässä jopa noin 10 astetta, Lapissa taasen pysytään pakkasella. Sadealue on yhä maan pohjoisosan yllä. Maan etelä- ja keskiosassa vesisateet ovat kuurottaisia. Tuuli on yhä puuskaista koko maassa. Lämpötila on 4–11, maan pohjoisosassa -5–4 astetta.

    Perjantai on laajalti poutainen päivä, paikoin jopa aurinkoinen. Lämpötila vaihtelee etelän 10 asteesta Lapin nollaan tai pikkupakkaseen. Jos korkeapaine vahvistuu pohjoiseen jo yön aikana, niin reilusti yli 10 asteen yöpakkanen on jälleen mahdollista. Seuraava voimakas matalapaine saapuu lauantaina lounaasta. Viikonloppua vietetään jälleen melko todennäköisesti sateisessa ja tuulisessa säässä. Lappi saa lisää lunta.

    Syysloman automatkalle voi jo harkita talvirenkaita aivan etelässäkin.

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.

    Siirry tästä M.T.:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    Lapin sää
    matalapaine
    lumipyry
    talvi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä