• Kiina vannoo kulkevansa kohti Pariisin ilmastotavoitteita

    Kiinan pääministeri Li Keqiang vierailee parhaillaan Euroopassa.
    Saksan liittokanslerin Angela Merkel ja Kiinan pääministeri Li Keqiang tapasivat Berliinissä. LEHTIKUVA/AFP
    Saksan liittokanslerin Angela Merkel ja Kiinan pääministeri Li Keqiang tapasivat Berliinissä. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    1.6.201715:22
    STT

    Kiina aikoo toteuttaa Pariisin ilmastosopimusta vankkumattomasti, sanoo Kiinan pääministeri Li Keqiang.

    Berliinissä vieraileva ja myöhemmin tänään Brysseliin siirtyvä Li sanoi Kiinan liikkuvan kohti vuodelle 2030 asetettuja ilmastotavoitteita. Hän lisäsi Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kanssa pitämässään tiedotustilaisuudessa, että Kiina toivoo tämän tapahtuvan yhteistyössä muiden kanssa.

    Kiina on investoinut lujasti puhtaaseen energiantuotantoon muun muassa maan suurkaupunkeja kiusaavan savusumuongelman takia.

    "Kun Kiinan kehitys saavuttaa tietyn tason, sen on siirryttävä kestävään malliin. Meidän on siis edistettävä vihreää kehitystä", Li sanoi.

    Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin odotetaan kertovan illalla Suomen aikaa, vetäytyykö maa Pariisin ilmastosopimuksesta kuten hän uhkasi vaalikampanjansa aikana.

    Yhdysvaltojen hiilidioksidipäästöt ovat Kiinan jälkeen maailman toiseksi suurimmat.

    Artikkelin aiheet
    Kiina
    Li Keqiang
    Pariisin ilmastosopimus
    ilmastonmuutos
    Euroopan vierailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria