• Suomalaiset rakastavat vettä: Lempimaisemat liittyvät järviin, jokiin ja mereen

    Mieluisimmat maisemat sijaitsevat maalla tai ainakin luontokohteen yhteydessä kaupungissa.
    Vesi on samaan aikaan rauhoittava ja eloisa elementti.
    Vesi on samaan aikaan rauhoittava ja eloisa elementti. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    8.8.201615:36
    Terhi Pape-Mustonen

    Viherympäristöliitto ry ja Hämeen ammattikorkeakoulun rakennetun ympäristön opiskelijat kartoittivat tänä kesänä suomalaisten mielimaisemia. Vastaajien ehdottomiksi suosikeiksi nousivat vesistöihin liittyvät maisemat.

    Kampanjaan osallistuneiden noin 250 vastaajan mielimaisemat sijoittuvat useimmiten luontokohteisiin ja sijaitsivat maalla. Kaupunkeihinkin sijoittuneet mielimaisemat sijaitsivat useimmiten luontokohteiden yhteydessä, kuten puistoissa tai rannoilla.

    Mielimaisemissa esiintyivät kattavasti eri luontoelementit eri puolilta Suomea. Monessa vastauksessa vesistö yhdistyi toiseen luonnon elementtiin, kuten tunturiin, metsään, kukkaniittyyn ja toisaalta myös tekemiseen tai sosiaalisiin suhteisiin.

    Kampanjan vastauksista tuli esille myös kokemuksellisuus. Moni kertoi maiseman olevan tärkeä siellä varttumisen takia tai siellä vietetyn ajan tai muistojen takia.

    Kampanjan kotisivut

    Artikkelin aiheet
    suomalaiset
    luonto
    vesistö
    maisema
    Viherympäristöliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria