• Norsuja pelastettiin pommin tekemästä kuopasta Kambodzhassa

    Yksitoista norsua meni juomaan vettä.
    Uutiset
    25.3.201715:04
    STT

    Kambodzhassa on pelastettu yksitoista norsua pommin tekemästä kuopasta. Päiväkausia paikoillaan kyhjöttäneet norsut olisivat viranomaisten mukaan kuolleet, ellei niitä olisi löydetty.

    Eläimet joutuivat ansaan, kun ne menivät kolme metriä syvään kuoppaan juomaan vettä eivätkä päässeet enää ylös. Apua saatiin paikalle neljän päivän kuluttua.

    "Meidän oli kaivettava käsin kuopan reunaa, jotta saatiin väylää auki", kertoo paikallisen ympäristöviraston edustaja.

    Erittäin uhanalaisten aasiannorsujen kanta on pienentynyt voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Norsuja uhkaavat muun muassa metsien hävittäminen sekä salametsästys.

    Artikkelin aiheet
    norsujen pelastus
    Kambodzha
    aasiannorsu
    luonnonsuojelu
    uhanalaiset eläimet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria