SDP:n eduskuntaan valittu europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri aikoo pysyä europarlamentissa kautensa loppuun asti eli vielä noin vuoden. Hän kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa torstaina 6.4.
Kumpula-Natri sanoi tehneensä asiasta tarkkaa pohdintaa ja keskustelleensa myös piirin ja puolueen toimijoiden kanssa.
Kumpula-Natrin sijalle eduskuntaan nousee espoolainen Helena Marttila.
Kumpula-Natri valittiin eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä 5 445 äänellä.
Kumpula-Natrin varaedustaja europarlamenttiin olisi ollut mikkeliläinen Satu Taavitsainen, joka on riitojen seurauksena siirtynyt SDP:stä Liike Nytin jäseneksi.
Taavitsainen oli Liike Nytin ehdokkaana myös eduskuntavaaleissa.
Suomen europarlamentaarikoista eduskuntaan valittiin myös perussuomalaisten Laura Huhtasaari. Hän on kertonut muun muassa Ylen haastattelussa keskeyttävänsä meppikautensa ja aloittavansa kansanedustajana heti, jos tulee valituksi.
Huhtasaaren tilalle europarlamenttiin nousee varasijalta Pirkko Ruohonen-Lerner, jolla on aiempaa kokemusta meppinä vuosilta 2015–2019. Hän nousi varasijalta europarlamenttiin, kun Sampo Terho valittiin eduskuntaan.
Ruohonen-Lerner oli perussuomalaisten kansanedustajana 2007–2015 ja eduskuntaryhmän puheenjohtajana 2011–2014.
Viime vuodet hän on toiminut Helsingin kaupunginvaltuutettuna.