• Tarvaalan pärelehmä onyhteisötaiteen taidonnäyte

    Tarvaalan pärelehmä viimeisteltiin tervaamalla.
    Tarvaalan pärelehmä viimeisteltiin tervaamalla. Kuva: Viestilehtien arkisto
    Uutiset
    24.6.201316:00
    MT toimitus

    SAARIJÄRVI (MT)

    Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskuksen (Poke) luonnonvarayksikön nurmikolla seisovaa pärelehmä Miinaa taiteilija Jaana Bombin luonnehtii lempeäksi vastavoimaksi globaalille markkinataloudelle. Taiteilijan rooli oli yllyttää kyläläisiä tekemään.

    ”Tekijöitä on ollut kymmenen kahta puolta”, Markku Koskenlahti laskee.

    Pärelehmän luuranko on tehty Koskenlahden savusaunatyömaalta ylijääneistä haapapölleistä. Kolminkertainen pärekerros peittää luurankoa. Koskenlahti yllättyi, että päreet taipuvat lehmän muotoihin.

    Päreet on tehnyt Karin päre ja puu -niminen yritys maakunnan toisella laidalla Toivakassa.

    Lehmän suunnittelija Heini Tenokoski kertoo sen olevan esihärän ja kyytön risteytys. Esihärkää Miinassa on siksi, että se seisoo Kivikauden kylään vievän tien varressa.

    Kaupungin keskustan suunnasta ajaville pärelehmä näkyy jo kaukaa. Ensin se näyttää pieneltä, mutta lähemmäksi päästyään katsoja huomaa Miinan olevan nykyisiä lypsylehmiä kookkaampi. Painoa sillä on lähes oikean lehmän verran.

    Bombinin mielestä Suomen kylissä on valtava määrä osaamista, se pitää vain houkutella näkyviin. Kyläkansantaiteen työpajassa tarvaalalaiset jalostivat yhden idean taiteeksi.

    Kyläläisten mielestä parasta oli pajavaiheen suunsoitto eli yhdessäolo. Alkurakentaminen tehtiin oppilaitoksen koulutilan hallissa.

    ”Jo Aino Tapper vuoli aikanaan puusta lehmiä”, Koskenlahti muistuttaa kylän kuuluisan taiteilijasuvun aikaansaannoksista.

    Miina seisoo nyt tukevasti Poken nurmikolla. Luonnonvara-alan koulutusjohtajan Pekka Janhosen mielestä se on hieno kunnianosoitus lehmälle.

    Ideariihessä putkahti esiin muitakin vaihtoehtoja. Poken kosteikolle saattaa piankin laskeutua päreistä tehtyjä kurkia.

    Viime viikolla Miina viimeisteltiin vanhastaan tunnetulla suoja-aineella, eli tervattiin.

    Epäilijöiden mielestä päreistä ei voi tehdä lehmää. Tarvaalan väki todisti epäilyn vääräksi.

    REIJO VESTERINEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Tarvaala
    yhteisötaide
    Pohjoisen Keski-Suomen oppimiskeskus
    Jaana Bombin
    pärelehmä Miina
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle