• Seurantalojen korjauksiin 1,7 miljoonaa euroa

    Uutiset
    27.2.201515:00
    MT toimitus

    Seurantaloja omistaville yhdistyksille jaetaan tänä vuonna korjausavustuksia 1,7 miljoonaa euroa. Korjausavustusten tarkoitus on parantaa talojen toimivuutta ja kuntoa. Puolet avustusta saavista taloista on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaiksi.

    Korjausavustuksia saa 189 yhdistystä, eli 64,4 prosenttia avustusta hakeneista. Avustuksia suunnataan tänä vuonna aiempaa enemmän esteettömyyskorjauksiin ja haja-asutusalueilla sijaitsevien talojen jätevesiasioihin.

    Keskimääräinen avustussumma on noin 9 053 euroa seurantaloa kohti.

    Suurimman avustuksen, 40 000 euroa, saa Kylmäkosken työväenyhdistys Pirkanmaalta peltikaton korjaamiseen. Viljolahden maa- ja kotitalousseura Pohjois-Savosta saa 39 000 euroa piha-alueen kunnostamiseen. Varsinaissuomalaisen Tarvasjoen nuorisoseuran suunnittelu- ja perusparannustyötä avustetaan 33 000 eurolla.

    Vanhimmat seurantalot on rakennettu 1880-luvulla. Kaikkiaan erilaisia seurantaloja on Suomessa nykyisin noin 2 500.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    seurantalo
    korjausavustus
    yhdistykset
    kulttuurihistoria
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle