• Rehn risteilijätilauksista: valtion rahoitusavulla oli suuri merkitys

    Kaksi laivatilausta työllistää elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) mukaan yhteisvaikutuksineen yli 15 000 henkilötyövuoden verran.
    Rehnin mukaan uudet innovaatiot energia- ja materiaalitehokkuudessa sekä tehokas ja osaava kumppanuusverkosto pitävät suomalaisen risteilijäteollisuuden alan kansainvälisessä kärjessä. Lehtikuva / Roni Rekomaa.
    Rehnin mukaan uudet innovaatiot energia- ja materiaalitehokkuudessa sekä tehokas ja osaava kumppanuusverkosto pitävät suomalaisen risteilijäteollisuuden alan kansainvälisessä kärjessä. Lehtikuva / Roni Rekomaa. 
    Uutiset
    11.10.201612:28
    STT

    Meyer Turun laivatilaukset vaikuttavat merkittävästi työllisyyteen suoraan telakalla Turussa ja alihankintaketjujen kautta koko Suomessa, kiittelee elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.) työ- ja elinkeinoministeriön tiedotteessa. Telakka on saanut neljän risteilijän tilaukset kuukauden aikana.

    Rehn korostaa, että Finnveran vientitakuuvaltuuksien nosto 10 miljardilla eurolla 27 miljardiin euroon sekä vientiluottojen rahoitusvaltuuksien kolminkertaistaminen 22 miljardiin auttoivat merkittävästi tilausten saamista Suomeen.

    Rehnin mukaan uudet innovaatiot energia- ja materiaalitehokkuudessa sekä tehokas ja osaava kumppanuusverkosto pitävät suomalaisen risteilijäteollisuuden alan kansainvälisessä kärjessä.

    Artikkelin aiheet
    Olli Rehn
    risteilijätilaus
    valtion rahoitus
    Meyer Turku
    työllisyys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria