• AL: Koirien käyttö susijahdissa pitäisi kieltää

    Luken tutkimusmestari ja susipannoittaja Seppo Ronkainen korostaa vertailun merkitystä suden kaadon kohdistamisessa.
    Kannanhoidollisessa metsästyksessä kaadettiin 43 sutta.
    Kannanhoidollisessa metsästyksessä kaadettiin 43 sutta. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    26.1.201609:15
    Terhi Pape-Mustonen

    Susien kannanhoidollinen metsästys alkoi lauantaina. Täyttääkseen lupaehdot metsästyksen on kohdistuttava lauman nuoriin yksilöihin ja alfa-naaraiden ja -urosten kaatoja on vältettävä.

    Aamulehden haastattelema Luken tutkimusmestari ja susipannoittaja Seppo Ronkainen korostaa, että metsästyksen kohdistuksen onnistuminen vaatii tiiviin susilauman, josta pystyy valitsemaan yksilön. Erityisen vaikeaa on olla kaatamatta nuorta urosta pienempää alfanaarasta, jonka tappaminen voi hajottaa koko lauman.

    Aamulehden mukaan maanantaina kaatui kaksi alfayksilöä, koiras ja naaras. Ronkaisen mielestä siihen on syynä koirien käyttö.

    "Kun haukkuvat koirat ja metsästäjät lähenevät, lauman sudet sinkoilevat mihin sattuu. Ne liikkuvat niin nopeasti, että metsästäjät joutuvat ampumaan ensimmäistä vastaan tulevaa", Ronkainen kertoo.

    "Koirien käyttö susijahdissa pitäisi kieltää. Koiria myös kuolee jahdissa vuosittain."

    Ronkaisen mukaan lippusiima on ainoa oikea ja tehokas keino sudenmetsästykseen.

    Aamulehden uutinen aiheesta.

    Artikkelin aiheet
    susi
    susijahti
    Seppo Ronkainen
    Luke
    koirien käyttö metsästyksessä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria