• EU lopettaa kaiken kaasun tuonnin Venäjältä alle kahden vuoden kuluessa

    Lisäksi EU-komissio on antamassa lakiesityksen öljyntuonnin lopettamisesta Venäjältä vuoden 2027 loppuun mennessä.
    Kaasun tuonti Venäjältä on tarkoitus kieltää vaiheittain. LEHTIKUVA/AFP.
    Kaasun tuonti Venäjältä on tarkoitus kieltää vaiheittain. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Politiikka
    3.12.202510:08
    STT

    EU:n neuvoston puheenjohtajana toimiva Tanska ja Euroopan parlamentti saivat aikaan alustavan sovun venäläisen maakaasun tuonnin lopettamisesta syksyyn 2027 mennessä.

    Sopu koskee sekä venäläisen nesteytetyn että putkea pitkin kulkevan kaasun tuontia Venäjältä.

    Lisäksi EU-komission on tarkoitus antaa lakiesitys, jonka mukaan öljyn tuonti Venäjältä lopetetaan vuoden 2027 loppuun mennessä, EU:n neuvosto kertoo tiedotteessa.

    Neuvoston tiedotteessa sanotaan, että sopu edistää tavoitetta EU:n kestävän ja itsenäisen energiamarkkinan saavuttamiseksi samalla, kun toimitusvarmuus säilyy EU:n sisällä.

    Euroopan parlamentin pääneuvottelijana oli vihreiden Ville Niinistö yhdessä EPP-ryhmää edustavan latvialaisen Inese Vaideren kanssa. Niinistö kuvaa vihreiden tiedotteessa päätöstä "merkittäväksi edistysaskeleeksi".

    ”Olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja parlamentin saamiin muutoksiin. Neuvotteluissa saimme Euroopan komissiolta sitoumuksen valmistella lakiehdotus öljyn tuontikiellosta vuoden 2026 alussa, jotta kielto tulisi voimaan niin nopeasti kuin mahdollista, viimeistään vuoden 2027 loppuun mennessä”, Niinistö perustelee.

    Kaasun tuonti Venäjältä on tarkoitus kieltää vaiheittain. Spot-markkinoiden kaasukauppa kielletään jo lain astuessa voimaan ensi vuoden alussa. Pitkät sopimukset nesteytetyn maakaasun tuonnissa kielletään vuoden 2027 alusta ja putkikaasun osalta 30. syyskuuta 2027 mennessä.

    Tämän jälkeen kaikki öljyn ja kaasun tuonti Venäjältä kaikkiin EU-maihin olisi kielletty.

    Lisäksi europarlamentti sai läpi kantansa EU-tason yhtenäisistä valvontamenetelmistä ja rangaistuksista lainsäädännön rikkomuksista.

    ”Tämän jälkeen kaikki kaasun tuonti Venäjältä EU-markkinoille on kielletty. Kielto koskee kaikkia EU-maita ja maahantuovia yrityksiä. Kielto aikaistui merkittävästi, sillä EU-komission ja jäsenmaiden kanta oli kieltää pitkät sopimukset vasta vuoden 2027 loppuun mennessä”, Niinistö sanoo tiedotteessa.

    Venäjä rahoittaa öljyn ja kaasun viennillä hyökkäyssotaansa Ukrainassa.

    Artikkelin aiheet
    kaasun tuonti Venäjältä
    Venäjän pakotteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa