• Ruotsin vaalitulos saatiin osittain vahvistettua, mutta paikkajakoa odotellaan vielä

    Ruotsin viikko sitten pidettyjen valtiopäivävaalien tulos on osittain vahvistettu. Tarkistuslaskenta ei tuonut suuria muutoksia puolueiden kannatuslukuihin.
    Ruotsin alustavien vaalitulosten perusteella uuden hallituksen muodostamisesta voi odottaa vaikeaa. LEHTIKUVA/AFP
    Ruotsin alustavien vaalitulosten perusteella uuden hallituksen muodostamisesta voi odottaa vaikeaa. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    16.9.201811:11
    STT

    Tarkistetun tuloksen mukaan sosiaalidemokraatit saivat 28,3 prosenttia äänistä, maltillinen kokoomus 19,8 prosenttia ja ruotsidemokraatit 17,5 prosenttia.

    Vaalien paikkajako vahvistetaan sen jälkeen, kun vaaliviranomaiset ovat vahvistaneet paikallisviranomaisten tarkistuslaskennan. Vaaliviranomaisten on määrä kokoontua vielä iltapäivän aikana.

    Ruotsin vaalien laskenta on ollut hidasta, koska äänestysprosentti oli erittäin korkea ja ennakkoääniä oli paljon. Äänestysprosentti oli 87,2.

    Ruotsalaisessa vaalijärjestelmässä on myös mahdollista perua ennakkoon antamansa ääni vielä vaalipäivänä.

    "Laatu on tärkeämpää kuin kulunut aika"

    Ruotsissa äänestäjät valitsevat ensisijaisesti puolueen, jonka ehdokkaat ovat valmiina listalla. Ensimmäisenä oleva pääsee ensimmäisensä läpi, jos puolueen äänet riittävät paikkoihin.

    Äänestäjä voi kuitenkin ohjata äänensä myös haluamalleen ehdokkaalle rastittamalla hänen nimensä. Tämä kuitenkin hidastaa ääntenlaskentaa ja lippujen läpikäyntiä.

    "Laatu on tärkeämpää kuin kulunut aika", kuittasi vaaliviranomaisten edustaja Anna Nyqvist uutistoimisto TT:lle vastauksesi kysymykseen laskennan hitaudesta.

    Viranomaiset tarkistavat ensin valtiopäivävaalien tuloksen. Sen jälkeen ovat vuorossa kunnallisvaalit ja viimeisenä maakuntavaalit. Koko prosessin odotetaan olevan ohi ensi viikon puolivälissä.

    Artikkelin aiheet
    ruotsin vaalit
    vaalitulokset
    Sosiaalidemokraatit
    vaalijärjestelmä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria