• Byrokratia jarruttaaviinitilojen kehitystä

    Uutiset
    19.10.201516:00
    MT toimitus

    Kävin tutustumassa yhteen Suomen vanhimmista viinitiloista, Rönnvikin Viinitilaan. Emäntä kertoi parinkymmenen vuoden taistelusta suomalaisten viranomaisten ja säädösten kanssa.

    Itselläni oli vastaavia kokemuksia Lähiruokatori Heilan perustamisen yhteydessä. Täytyy nostaa yrittäjille hattua että ovat jaksaneet taistella elinkeinonsa puolesta.

    Valtiovallasta, virkamiehistä toinen kannustaa kehittämään

    maaseudun palveluja ja hyödyntämään suomalaista raaka-ainetta ja työllistämään. Toinen virkamies asettelee yrittäjälle kapuloita rattaisiin, tulkitsemalla EU:n määräyksiään omalla tavallaan eli paljon tiukemmin kuin esimerkiksi italialaiset virkamiehet.

    Tiedän että monet pienyrittäjät ovat lyöneet hanskat tiskiin tämän byrokratian edessä. Mielestäni virkamiesten tulisi olla yrittäjän apuna, myönteisellä otteella auttaa yrittäjää selviämään tästä lupaviidakosta.

    Jos meille riittäisi vain EU-byrokratia, tämäkin ala kehittyisi, hyödyntäisi matkailun kehittämistä ja parantaisi työllisyyttä ja maaseudun elinvoimaa.

    Kaikki nämä yrittäjän vaikeudet ja kehittymisen esteet ovat seurausta Alkon monopolista.

    On erikoista että virkamies tietää paremmin kuin yrittäjä,

    mitä tuotteita viinitila saa myyjä suoraan asiakkailleen.

    Samoin on erikoista että kansanedustajat tietävät paremmin kuin yrittäjä, koska kauppa kannattaa pitää auki.

    Toivon että hallituksen byrokratiatalkoot yltävät myös tilaviinitilojen arkeen. Kysyntää

    on ulkomaita myöten kun tulpat poistetaan.

    Luomupekka Rusila

    Heinola

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    byrokratia
    viinitila
    Alko
    maaseutuyrittäjyys
    EU-byrokratia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle