”Meitä sanottiin tuomenmarjoiksi siksi, että juoksimme niin hyvin”, Aku Ankka sanoi, kun asia tuli ensi kerran puheeksi.
Ei mennyt pienen pojan päässä jakeluun. Olisin osannut luetella ainakin tuhat juoksijaa, eikä yksikään ollut Tuomi.
Isompana opin, että tuomi on ruotsiksi hägg. Ruotsin kuuluisin juoksijahan oli sotien aikana maailmanennätyksiä tehtaillut Gunder Hägg!
Niin sen täytyi olla, Aku Ankka -lehdelle perin epätyypillinen laiska suomennos.
Mutta kun Ruotsissa Aku on Päivänkorento? Ei ole ollut aina: pari vuotta sitten Mikael Schulman luki ruotsalaisen Kalle Ankan vanhan vuosikerran uusintapainoksesta, kuinka Aku kehuu kuuluneensa Häggbären-lippukuntaan.
Englanniksi Akun lippukunta on Booneheads. Daniel Boone oli lännen valtauksen eränkävijä. Huvittavaksi lienee tarkoitettu, että lippukunnan nimi vääntyy helposti ”luupäiksi”. Akuhan ei mitenkään ollut voinut kuulua niin etevään lippukuntaan kuin Sudenpennut.
Sudenpentujen nimi on englanniksi Junior Woodchucks eli Metsämurmelit. Ruotsissa he ovat Vihertikkoja.
Sudenpennut on kansainvälinen nimitys pienimmille partiopojille, Suomessa 7–9-vuotiaille. Wolf cub -nimen otti käyttöön partioliikkeen perustaja Robert Baden-Powell lähes sata vuotta sitten.
Aku Ankka opetti minut lukemaan tiistaina vähän ennen puoli seitsemää illalla. Päivämäärää en muista.
Viikonpäivän ja ajan tiedän: keskiviikkona ilmestyvä Aku tuli postissa jo tiistaisin, ja tiistaisin 18.30 oli Ulvilan kirkkokuoron harjoitukset. Isä ehti ennen niitä lukea minulle vain ensimmäisen tarinan. Jäin turhautuneena katselemaan kuvia. Yhtäkkiä puhekuplat alkoivat ”puhua”.
Haittapuolena oli, että opin tavaamaan vasta viisi vuotta myöhemmin, 10-vuotiaana. Siihen asti ainekirjoituksessa piti venyttää ja supistaa sanoja niin, etteivät ne jakautuneet kahdelle riville.
Oppi oli turha, sillä tavutusohjelma hoitaa nyt asian.
HEIKKI VUORELA