• Seppo Kääriäinen: Puolustusvoimista annettu selvä viesti kertausharjoitusten alasajosta

    Puolustusministeriöstä suunnitelma kiistetään.
    Uutiset
    4.11.201116:54
    MT toimitus

    Eduskunnan puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja ja entinen puolustusministeri Seppo Kääriäinen (kesk.) vahvistaa MT:n tiedot kertausharjoitusten alasajosta.

    ”Meille on annettu puolustusvoimista ihan selvä viesti, että joko kertausharjoitukset loppuvat kokonaan neljäksi vuodeksi tai ne ajetaan aivan olemattomalle tasolle.”

    Puolustusministeriön mukaan kertausharjoituksia taas ei olla lopettamassa kokonaan neljäksi vuodeksi.

    ”Säästöjen yksityiskohdat ovat selvillä vasta tammikuussa, mutta sen voi jo nyt todeta, että kertausharjoituksia ei olla lopettamassa kokonaan”, viestintäjohtaja Jyrki Iivonen puolustusministeriöstä sanoo.

    Iivosen mukaan on kuitenkin selvää, että valtaosa säästöistä haetaan ajamalla alas puolustusvoimien toimintaa. ”Kalustohankinnoista on mahdotonta saada säästöjä riittävän nopealla aikataululla.”

    Kääriäisen mielestä säästöpäätökset tarkoittavat käytännössä kertausharjoitusten alasajoa vaikka muodon vuoksi jotain pientä jätettäisiinkin jäljelle.

    Artikkelin aiheet
    Seppo Kääriäinen
    Puolustusvoimat
    kertausharjoitus
    Puolustusministeriö
    säästöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria