• Virallisesta kuulutuksesta noussut kohu kuihtui Enontekiöllä – Oikeusoppinut: Tarvittaessa julkaistava uudelleen

    Tukesin kuulutuksesta noussut julkinen kohu kuivui kasaan Enontekiöllä, kun osoittautui, että kuulutus oli ollut asianmukaisesti julki.
    Akkerman Finlandin varausilmoitusta koskevasta kuulutuksesta noussut häly laantui, mutta Käsivarren paliskunnassa hanketta vastustetaan silti.
    Akkerman Finlandin varausilmoitusta koskevasta kuulutuksesta noussut häly laantui, mutta Käsivarren paliskunnassa hanketta vastustetaan silti. Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    22.5.202019:42
    Ilpo Kiuru

    Käsivarren paliskunta ärähti aiemmin viikolla, ettei se ole saanut virkateitse tietoa Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Tukesin kuulutuksesta kaivosyhtiö Akkerman Finland Oy:n varausilmoituksesta Hietakeron alueelle.

    Tukes oli toimittanut päätöstään koskevan kuulutuksen Enontekiön kunnalle 16. huhtikuuta ja edellyttänyt, että kuulutus on nähtävillä valitusajan loppuun saakka. Valitusaika oli 30 päivää.

    Korona-epidemian vuoksi Enontekiön kunnanvirasto oli suljettuna juuri Tukesin päätöksen valitusaikana, mutta kunnanjohtaja Jari Rantapelkosen mukaan asiointi virastossa oli mahdollista erillisestä pyynnöstä.

    Kunnan hallintojohtaja Leni Karisaaren mukaan kuulutus oli julki kunnan verkkosivujen ilmoitustaululla vaaditun ajan. Sen jälkeen asiasta meni kuittaus Tukesille ja kuulutus poistettiin verkkosivuilta normaalissa järjestyksessä.

    Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori Olli Mäenpää pitää kuulutuksen julkaisemista tämänkaltaisessa asiassa välttämättömänä.

    ”Oikeuskäytäntöön syntyneen peruslinjan tulkinta on aika tiukka. Jos pitää kuuluttaa, niin sitten pitää kuuluttaa. Siinä ei ole katsottu olevan jouston varaa”, hän sanoo.

    Mäenpää korostaa, että ellei kuulutusta ole tehty lainmukaisesti, ainoa tapa korjata asia, on tehdä kuulutus uudestaan.

    ”En ole kuullut, että tällaisista virheistä mitään virkavastuu- tai vastaavan tyyppisiä seuraamuksia olisi ollut”, hän kuitenkin sanoo.

    Hollantilaislähtöinen Akkerman Finland arvelee Hietakeron alueella aiemmin tehtyjen tutkimusten perusteella olevan ainakin kupari-, nikkeli-, kulta-, kromi-, vanadiini-, titaani-, koboltti-, platina-, palladium-, osmium-, rodium-, iridium- ja ruteniumesiintymiä.

    Käsivarren paliskunnassa yhtiön aikeet tuomitaan yksiselitteisesti, koska 245 neliökilometrin alue on poronhoidollisesti erittäin keskeinen Erkunan siidalle ympäri vuoden.

    Artikkelin aiheet
    Enontekiö
    Tukes
    kaivostoiminta
    poronhoito
    kuulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria