• Helsingin yliopiston henkilöstö vähenee 980 hengellä

    570 henkilöä irtisanotaan.
    Viikin kampuksella opiskelevat esimerkiksi agronomit ja eläinlääkärit.
    Viikin kampuksella opiskelevat esimerkiksi agronomit ja eläinlääkärit. Kuva: Veikko Somerpuro
    Uutiset
    27.1.201615:12
    Terhi Pape-Mustonen

    Yliopiston henkilöstömäärä vähenee vuoden 2017 loppuun mennessä arviolta 980 hengellä, joista 570 irtisanomisten kautta. Lisäksi yliopisto järjestää toimintaansa uudenlaisiin kokonaisuuksiin ja yhtiöittää ainakin täydennyskoulutuksen.

    Helsingin yliopiston säästötarve Sipilän hallituskauden lopulla 2019–2020 on 106 miljoonaa euroa vuodessa ja tänä vuonna jo 49 miljoonaa euroa. Noin kaksi kolmasosaa yliopiston menoista on henkilöstömenoja. Rehtori Jukka Kola kertoo, ettei henkilöstövähennyksiä voitu välttää rahoituksen nopean ja rajun vähenemisen vuoksi.

    "Helsingin yliopiston nousu yhdeksi maailman parhaista tutkimusyliopistoista ei olisi ollut mahdollista ilman ammattitaitoisia ja sitoutuneita työntekijöitä. Olen syvästi pahoillani, että joudumme irtisanomaan pätevää henkilöstöä", Kola sanoo.

    "Helsingin yliopiston päätavoitteena on turvata laadukkaan opetuksen ja tutkimuksen jatkuminen. Henkilöstövähennykset kohdistuvat tästä syystä eniten muuhun kuin opetus- ja tutkimushenkilöstöön."

    Kokonaisuudessaan henkilöstö vähenee noin 980 hengellä vuoden 2017 loppuun mennessä. Näistä irtisanottavia arvioidaan olevan 570. Irtisanottavista 75 kuuluu opetus- ja tutkimushenkilöstöön ja 495 muuhun henkilöstöön.

    Artikkelin aiheet
    Helsingin yliopisto
    henkilöstövähennykset
    irtisanomiset
    rahoitus
    koulutus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria