• Ruotsi esitteli pandemialain, joka mahdollistaisi kohdennetummat koronatoimet – laki sallisi julkisten tapahtumien ja tilojen väkimäärän rajoittamisen

    Uusi laki mahdollistaisi myös muun muassa alueellisesti kohdennetummat koronatoimet.
    Matkustajia metroasemalla Solnassa Tukholman lähellä. LEHTIKUVA/AFP
    Matkustajia metroasemalla Solnassa Tukholman lähellä. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    9.12.202014:06
    STT

    Ruotsissa hallitus esittää otettavaksi käyttöön väliaikaista pandemialakia. Lailla pyritään saamaan enemmän keinovalikoimaa koronavirustilanteen hoitoon.

    Pandemialaki sallisi julkisten tapahtumien, kokoontumisten ja tilojen väkimäärän rajoittamisen. Sen piirissä olisivat esimerkiksi liikunta- ja kuntosalit, julkinen liikenne ja ostoskeskukset.

    "Kulttuuria ja urheilua on rajoitettu huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi julkista liikennettä ja ostoskeskuksia. Syksyn aikana olemme yrittäneet täsmentää lainsäädäntöä, mutta joissakin asioissa törmäämme seinään", kulttuuriministeri Amanda Lind sanoi.

    "Hallituksella ei tällä hetkellä ole laillisia keinoja rajoittaa tai sulkea paikkoja, jotka eivät kuulu järjestyslain piiriin", Lind jatkoi.

    Sosiaaliministeri Lena Hallengren kuitenkin täsmensi, että pandemialaki ei ulottuisi yksityisiin tapahtumiin tai kokoontumisiin.

    Nykyisen lainsäädännön puitteissa asetetut rajoitukset koskevat Ruotsin kaikkia järjestyslain alaisia tapahtumia. Uusi laki mahdollistaisi myös muun muassa alueellisesti kohdennetummat koronatoimet.

    Vastaavasti kuin Suomessa alueellista tilannetta valvovat aluehallintovirastot, Ruotsissa alueiden koronatilannetta valvoisivat pandemialain mukaan lääninhallitukset.

    Lain esitetään tulevan voimaan maaliskuun puolivälissä. Laki olisi väliaikainen ja voimassa hieman yli vuoden.

    "Vaikka olemme aloittaneet rokotukset maaliskuuhun mennessä, meidän täytyy edelleen varmistaa, että pidämme vaaditut turvavälit ja että meillä on asianmukainen lainsäädäntö", Hellengren sanoi.

    Ruotsissa oli tiistaihin mennessä todettu noin 298 000 koronavirustartuntaa ja viruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemia on todettu 7 200. Väestömäärään suhteutettuna Ruotsissa on kirjattu 711 kuolemaa miljoonaa asukasta kohden, kun Suomessa vastaava suhdeluku on 76.

    Artikkelin aiheet
    pandemialaki
    Ruotsi
    koronavirus
    rajoitustoimet
    hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle