• Diacorin omistajalla ei vielä ole selvää kantaa verosuunnitteluun – "Palaan tähän kilpailuviraston päätöksen jälkeen"

    Terveystalosta ja Diacorista muodostuvan yhtiön pääperiaatteena on maksaa veronsa Suomeen, sanoo Diacorin omistajasäätiön toimitusjohtaja Olli Holmström.
    Suomen Terveystalo ja Diacor ovat yhdistymässä. Järjestelyssä Terveystalo ostaa Diacorin kokonaan ja Helsingin Diakonissalaitos sijoittaa Terveystaloon ja tulee sen omistajaksi.
    Suomen Terveystalo ja Diacor ovat yhdistymässä. Järjestelyssä Terveystalo ostaa Diacorin kokonaan ja Helsingin Diakonissalaitos sijoittaa Terveystaloon ja tulee sen omistajaksi. Kuva: Patrik Pelkonen
    Uutiset
    24.11.201616:45
    Henrik Hohteri

    Yhdistyvien Terveystalon ja Diacorin periaatteena on maksaa verot tuotoista ja toiminnasta Suomeen, vakuuttaa Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön toimitusjohtaja Olli Holmström.

    Holmströmin mukaan omistajan näkökulmasta on myös tärkeää linjata, mikä on hyväksyttävää verosuunnittelua ja mikä ei. Yhdistyvän yrityksen osalta Holmström pitää keskustelua ennenaikaisena.

    "Palaan tähän teemaan mielelläni sitten, kun kilpailu- ja kuluttajavirasto on antanut päätöksensä yhdistymisestä."

    Terveystalo oli vuonna 2012 velkaantunut sen omistavalle pääomasijoitusyhtiölle, eikä maksettavaa yhteisöveroa velan vuoksi kertynyt. Myös muiden terveydenhoitoyritysten vero- ja omistusjärjestelyt ovat nousseet julkisen huomion kohteeksi.

    Holmströmin mukaan periaate verojen maksamisesta Suomeen painoi neuvotteluissa.

    "Asia on meille erittäin tärkeä. Se, että Helsingin Diakonissalaitoksen omistama konserni lähtee omistajaksi johonkin, ei ole itsestään selvää. Meille on tärkeä asia ymmärtää, mihin lähdemme."

    Diakonissalaitoksen säätiö käyttää omistuksistaan saamansa tuotot diakoniatyöhön.

    Kaupan ajoitukseen vaikutti tuleva sote-uudistus.

    "Sote-uudistus on itsenäisen Suomen historian merkittävimpiä yhteiskunnallisia rakennemuutoksia. Se tulee vaikuttamaan kaikkien alalla toimivien toimintaan ja tulevaisuuteen, siksi siihen täytyy valmistautua. Yksi tapa valmistautua on hakea vahvempia hartioita. Yksityisen terveydenhuollon volyymit ovat edelleen suhteellisen pienet julkiseen verrattuna."

    Holmströmin mukaan yhdistymisen perusteena ei kuitenkaan ollut kummankaan yhtiön heikkous.

    ”Diacor on pärjännyt hienosti itsenäisenäkin yhtiönä.”

    Artikkelin aiheet
    Diacor
    Terveystalo
    Olli Holmström
    verosuunnittelu
    sote-uudistus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria