• Metsäkonekauppa käy vilkkaasti

    Metsäkoneiden myynti on reippaassa kasvussa. Viime vuonna Suomessa jäätiin 380 koneeseen. Tänä vuonna arvioidaan myytävän selvästi yli 400 konetta. Myös muualla maailmassa kauppa on käynyt viime vuotta paremmin.
    Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset
    26.8.201410:31
    MT toimitus

    VIEREMÄ (MT) Suomessa myyntitilaston kärkipaikkaa pitävän Ponssen toimitusjohtajan Juho Nummelan mukaan käänne parempaan tapahtui viime vuoden elokuussa.

    Vielä viime vuoden kesäkuussa Ponssen väki oli osittain lomautettuna. Kesälomien jälkeen näkymät alkoivat kirkastua ja syksyllä tehtaalla paiskittiin töitä jo kahdessa vuorossa.

    Nyt Ponssen tilauskirja on ennätyksellisen paksu. Toimitusajat ovat venähtäneet niin, että asiakas voi joutua odottelemaan uutta konetta maaliskuulle asti.

    ”Meillä on tehtaalla täysi vauhti päällä ja olemme lisäämässä kapasiteettia vähitellen”, Nummela sanoo.

    Tuotannon pullonkauloja avataan muun muassa investoimalla uuteen puomihitsaamoon.

    Markkina-alueista Pohjois-Amerikan hyvä veto jatkuu. Myös Keski-Euroopassa kauppa on lähtenyt kasvuun.

    ”Ruotsi on heräämässä henkiin ja Suomi petraa”, Nummela kuvaa tilannetta.

    Venäjän ja Ukrainan kriisi huolestuttaa, mutta toistaiseksi se ei ole näkynyt metsäkoneiden kaupassa.

    Ponssen hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrén näkee metsäyhtiöiden investointisuunnitelmista kertovien uutisten vahvistaneen koko alan uskoa tulevaisuuteen Suomessa.

    Ponssen asiakkaiden kohdalla se tarkoittaa, että uuteen koneeseen uskalletaan investoida.

    Artikkelin aiheet
    metsäkonekauppa
    Ponsse
    metsätalous
    vientimarkkinat
    investointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria