• Lännen Media: Suomi hakee EU:lta 3,5 miljoonan tukea Anttilasta ja Stockmannista irtisanotuille

    Globalisaatiorahastosta on saatu aiemmin tukea muun muassa Nokian ja metsäteollisuuden tehdaspaikkakunnille.
    Raha käytettäisiin esimerkiksi työttömäksi jääneiden ihmisten uudelleenkouluttamiseen. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto
    Raha käytettäisiin esimerkiksi työttömäksi jääneiden ihmisten uudelleenkouluttamiseen. LEHTIKUVA / Antti Aimo-Koivisto 
    Uutiset
    6.5.201711:18
    STT

    Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee Euroopan globalisaatiorahastolle hakemusta Anttilasta ja Stockmannista irtisanottujen tukemiseksi, kertoo Lännen Media.

    Sen tietojen mukaan haettava tukisumma olisi noin 3,5 miljoonaa euroa. Raha käytettäisiin esimerkiksi työttömäksi jääneiden ihmisten uudelleenkouluttamiseen.

    Globalisaatiorahasto on perustettu tukemaan ihmisiä, jotka jäävät työttömäksi globalisaation takia. Rahaston tuki on enintään 60 prosenttia. Mukana pitää olla myös kansallista rahaa.

    Artikkelin aiheet
    Suomi
    Euroopan unioni
    Globalisaatiorahasto
    Anttila
    Stockmann
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle