• Valio tekee ennätystulosta myös tänä vuonna

    Valio tekee uuden ennätystuloksen tänä vuonna, jos tuloksenteko jatkuu loppuvuoden yhtä vahvana kuin tammi–elokuussa. Perusmaitojen myynti on pudonnut pienemmäksi kuin koskaan.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    2.10.201309:00
    MT toimitus

    Maitotuottoa on kertynyt alkuvuonna keskimäärin 48 senttiä litralta.

    ”Jos pystymme säilyttämään tämänhetkisen vauhdin, tästä tulisi kolmas ennätysvuosi peräkkäin”, toimitusjohtaja Pekka Laaksonen ennakoi.

    Viime vuonna maitotuotto oli 46,6 senttiä litralta.

    Parannusta edellisvuoteen tuli myös silloin, sillä vuotta aiemmin maitotuotto oli 44,9 senttiä litralta, joka sekin oli ennätysmäisen hyvä.

    Maitotuotto kertoo, kuinka paljon Valio pystyy tilittämään maidosta omistajaosuuskunnille.

    Laaksosen mukaan tuloskuntoa ovat tänä vuonna vauhdittaneet etenkin heran ja maitojauheen poikkeuksellisen korkeat hinnat maailmalla sekä menestys Ruotsin markkinoilla.

    Valio menettää osuuttaan perusmaitojen myynnistä. Toissa viikolla yhtiö toimitti perusmaitoja kaupoille vähemmän kuin kertaakaan aiemmin.

    ”Käytännössä myynti on pudonnut viikko viikolta. Vähittäiskaupassa osuutemme on laskenut 35–38 prosenttiin koko maassa”, Laaksonen kertoo.

    Hän pitää markkinaosuuden menetystä kilpailuviranomaisen syynä.

    Kilpailu- ja kuluttajaviranomainen (KKV) arvioi joulukuussa Valion syyllistyneen saalistushinnoitteluun myymällä perusmaitoja liian halvalla.

    Yhtiölle määrättiin 70 miljoonan euron sakot ja Laaksosen mukaan se velvoitettiin myös kuluttajahinnan 30 prosentin korotukseen, mikä on näkynyt nyt myynnissä.

    Artikkelin aiheet
    Valio
    maito
    maitotuotto
    tulos
    kilpailuviranomainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle