• Sähkömittari vaihtui, kulutus romahti

    Jaska Markkanen ja Tuula Aarnio ihmettelevät, miksi energiayhtiön vaihtaman etäluettavan mittarin mukaan sähkönkulutus on vain viidennes aiemmasta. He epäilevät aiempaa mittaria vialliseksi.
    Kuva: Reijo Vesterinen
    Uutiset
    21.5.201212:56
    MT toimitus

    SUONENJOKI (MT) Aiempi vuonna 1988 asennettu sähkömittari on näyttänyt väärin, Markkanen ja Aarnio sanovat. He vaativat Savon Voimalta korvausta kymmeneltä vuodelta korkoineen.

    Sähkönkulutus väheni viidesosaan entisestä, vaikka käytössä ovat samat sähkölaitteet kuin ennen mittarinvaihtoa.

    Huhtikuun 11. päivänä vuonna 2011 taloon vaihdettiin etäluettava sähkömittari. Mittari kertoo, että vuosikulutus 11.4.2011 ja 11.4.2012 välisenä aikana oli 10 317 kilowattituntia.

    Kulutuslukemaan sisältyy lokakuussa 2011 käyttöönotetun lämpöpumpun 5 572 kilowattitunnin kulutus. Lämpöpumpulla on erillismittaus.

    Vuosikulutus ilman lämpöpumppua oli etäluettavan mittarin mukaan 4 745 kilowattituntia.

    Vanhan mittarin aikana kulutus vaihteli vajaasta 16 000 kilowattitunnista yli 22 000 kilowattituntiin. Noina vuosina maalämpöpumppua ei ollut.

    Markkasen ja Aarnion maatilalta karjatalous lopetettiin vuonna 2002. Sen jälkeen sähköä on kulunut lähinnä vain päärakennuksessa.

    Voimayhtiö epäilee tuotantorakennusten piilolämmitysten ja lämmityskattilan sähkövastuksien olevan päällä. Talon lattialämmityskin on yhtiön mukaan ollut osin sähkövastuksilla toteutettu.

    Vanha sähkömittari on testattu. Tulosten mukaan se toimii sähköntoimitusehtojen mukaisesti.

    Artikkelin aiheet
    sähkömittari
    sähkönkulutus
    Savon Voima
    lämpöpumppu
    Suonenjoki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria