• Helsingin yliopiston uusi rehtori: Kauppasopimus olisi Suomen etu

    Aluillaan olevissa EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppaneuvotteluissa on Suomen taloudelle mahdollisuus, jota ei pidä hukata, Helsingin yliopiston rehtori Jukka Kola sanoo.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    16.8.201309:00
    MT toimitus

    ”Olisi todella tärkeää saada neuvottelut läpi. Sopimuksella olisi suuri taloutta elvyttävä vaikutus. Suomi on viennistä riippuvainen maa”, tähän sti Viikissä maatalouspolitiikan professorina työskennellyt Jukka Kola painottaa.

    Hän sanoo, että mahdollista elintarvikkeiden tuontia Yhdysvalloista Suomeen ei kannata liikaa pelätä. Oma elintarviketeollisuus on kehitettävä vientikuntoon.

    EU:n maatalousuudistuksessa Kola on pettynyt byrokratian määrän kasvuun, vaikka tarkoitus oli vähentää sitä.

    Elokuun alussa Helsingin yliopiston rehtorina aloittanut Kola haluaa pysäyttää yliopisto-opiskelijoiden opintoaikojen venymisen.

    ”Pitkittyminen ei ole kenenkään etu, ja sillä on suoranaisia kansantaloudellisia haittavaikutuksia”, hän toteaa.   

    Artikkelin aiheet
    Helsingin yliopisto
    Jukka Kola
    vapaakauppasopimus
    Suomen talouselämä
    EU:n ja Yhdysvaltojen neuvottelut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle