• Epävakainen sää jatkuu pohjoisessa – keskiviikoksi luvassa laajempia sateita

    Lappi saa lähipäivinä osakseen sadekuuroja ja ukkosia, kun taas etelässä nautitaan vielä poutaisemmasta säästä. Keskiviikkona koko maan säähän vaikuttaa uusi matalapaine, joka tuo sateet laajemmalle alueelle.
    Sade- ja ukkoskuuroja syntyy lähipäivinä päiväsaikaan monin paikoin varsinkin Lapissa. Sen sijaan maan etelä- ja keskiosassa on pääosin melko selkeää ja poutaista.
    Sade- ja ukkoskuuroja syntyy lähipäivinä päiväsaikaan monin paikoin varsinkin Lapissa. Sen sijaan maan etelä- ja keskiosassa on pääosin melko selkeää ja poutaista. Kuva: Juha Jarva
    Uutiset|Sää
    20.6.202616:58
    Jani Sorsa

    Sää jatkuu lähipäivinä maan pohjoisosassa epävakaisena. Sade- ja ukkoskuuroja syntyy päiväsaikaan monin paikoin varsinkin Lapissa. Sen sijaan maan etelä- ja keskiosassa on pääosin melko selkeää ja poutaista. Satunnaiset sadekuurot voivat kuitenkin yllättää.

    Kuivaan alkuvuoteen nähden kesäkuu on ollut suuressa osassa maata harvinaisen runsassateinen. Tähän saadaan jatkoa keskiviikkona, kun lännestä saapuu seuraava matalapaine ja sää muuttuu jälleen laajalti sateiseksi.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Lämpötilat ovat vielä sunnuntaina paikoin helteisissä lukemissa. Ylin lämpötila vaihtelee maan etelä- ja keskiosissa 21 ja 28 asteen välillä, pohjoisessa 15 ja 21 asteen välillä. Alkuviikolla sään hieman viilennyttyä päivälämpötilat vaihtelevat etelän noin 20 asteesta Lapin 15 asteeseen.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Helleraja menee tänään todennäköisimmin rikki maan länsiosassa. LEHTIKUVA.

      Sää | Juhannuspäivän sää pääosin lämmin

    • Keskikesän juhla alkaa perjantaina etelässä 21–22 asteen lämpötiloissa, ja pohjoisessakin lämpöä on 15–20 astetta. Kuvituskuva. AADA PETÄJÄ / LEHTIKUVA.

      Sää | Juhannusta juhlitaan pääosin poutaisessa säässä – lauantaina voidaan päästä hellelukemiin, Lapissa sataa

    Artikkelin aiheet
    sää
    Lappi
    matalapaine
    sateet
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita