• 10 kasvutonta vuotta - "sopeutustoimet oikein mitoitettu"

    Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen katsoo, että hallituksen kaavailemat sopeutustoimet ovat suuruusluokaltaan perustellut.
    Uutiset
    10.6.201513:06
    STT

    Liikanen sanoo Euro ja talous -lehden lehdistötilaisuudessa, että rakenneuudistuksia tarvitaan, koska Suomen talouden ongelmat ovat suuria eikä kasvun voimakasta elpymistä ole käsillä.

    Ratkaisuksi tarvitaan rakenneuudistuksia, julkisen talouden sopeutustoimia ja nykyistä parempaa kustannuskilpailukykyä.

    Tärkeä tavoite on kotimaisen kustannuskehityksen hillitseminen. Syksyn 2013 maltillinen palkkaratkaisu pysäytti kustannuskilpailukyvyn heikkenemisen, Liikanen kiittelee.

    "Aiempia menetyksiä ei silti ole vielä kurottu umpeen, kun palkkojen nousu on hidasta myös kauppakumppanimaissa. Palkkamalttia tarvitaan edelleen ja sen lisäksi muitakin toimia kustannuskilpailukyvyn palauttamiseksi", Liikanen opastaa.

    Väestön ikääntymiseen vastataan jo päätetyllä eläkeuudistuksella, mutta muitakin rakenneuudistuksia tarvitaan, kuten työurien pidentämistä, sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamista ja asuntojen tarjonnan parantamista.

    Tällä vuodelle on Suomen Pankin mukaan luvassa kituliasta kasvua. Ennuste on, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 0,2 prosenttia. Ensi vuoden kasvutahti on 1,2 prosenttia, ja vuoden 2017 luvuksi arvioidaan 1,3 prosenttia.

    Suomen talouskasvu on ennustejakson lopussa ollut lähes 10 vuotta pysähdyksissä. Rakenteellisiin ongelmiin ei ole nopeaa ratkaisua, joten talouskasvu on vaarassa jäädä hitaaksi myös siitä eteenpäin.

    Artikkelin aiheet
    suomen talous
    sopeutustoimet
    rakenneuudistus
    Erkki Liikanen
    Suomen Pankki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle