• HS: Hallitus harkitsee yhden tai muutaman raja-aseman avaamista

    Hallitus tekee päätöksen asiasta ensi viikolla, kertoo Helsingin Sanomat.
    Hallitus on HS:n tietojen mukaan tekemässä päätöksen itärajan avaamisesta tai suljettuna pitämisestä ensi viikolla.
    Hallitus on HS:n tietojen mukaan tekemässä päätöksen itärajan avaamisesta tai suljettuna pitämisestä ensi viikolla. Kuva: Mikko Nikkinen
    Uutiset|Politiikka
    8.12.202322:20
    Hanna Lensu

    Hallitus harkitsee yhden tai muutaman raja-aseman avaamista ensi viikolla, uutisoi Helsingin Sanomat.

    Päätöstä asiasta ei HS:n mukaan vielä ole. Hallituslähteiden mukaan tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, ettei ole olemassa kansallisen turvallisuuden kannalta perustetta pitää rajaa täysin kiinni, sillä rajalla ja rajan läheisyydessä on ollut varsin rauhallista.

    HS:n tietojen mukaan hallituksessa on ollut esillä kaksi päävaihtoehtoa, joista toisen mukaan itäraja pysyy edelleen kiinni muuten kuin tavaraliikenteen osalta. Toinen vaihtoehto on yhden tai muutaman raja-aseman avaaminen.

    Hallitus tekee päätöksen asiasta ensi viikolla, HS kertoo.

    HS: HS:n tiedot: Hallitus harkitsee yhden tai useamman raja-aseman avaamista ensi viikolla

    Lisää aiheesta
    • Sisäministeri Mari Rantanen (ps.). LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | Ministeri Rantanen jätti komissiolle kirjeen, jossa ehdotetaan mahdollisuutta keskeyttää turvapaikanhaku väliaikaisesti

    • Sisäministeri Mari Rantanen (ps.). LEHTIKUVA / Vesa Moilanen.

      Politiikka | Professori tyrmistyi ministeri Rantasen toiminnasta – ministeri lähetti komissiolle kirjeen, jossa hän ehdottaa turvapaikanhaun keskeyttämistä tietyissä tilanteissa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa