• päivän punkti Ydinvoima

    Uutiset
    27.2.201315:00
    MT toimitus

    Olkiluodossa seisoo Suomen viides ydinvoimala. Sen valmistuminen on myöhästynyt jo useita vuosia ja myöhästyy lisää. Lasku lankeaa pääosin rakentajalle, ranskalaiselle Arevalle.

    Olkiluodon projekti osoittaa, että ydinvoimalan rakentaminen ei nykypäivänä ole läpihuutojuttu. Ennen kuin edes kannattaa harkita uuden myllyn pystyttämistä, on jostakin hankittava yli viisi miljardia riihikuivaa. Sen lisäksi on hyvä löytää oikeat yhteistyökumppanit.

    Fennovoima on suomalainen yhtiö, jonka kumppanina oli saksalainen E.ON. Kun ydinvoiman tilanne Saksassa yllättäen muuttui, myös E.ON harkitsi omistuksiaan uudelleen. Yhtiö otti ja lähti kävelemään Fennovoiman projektista.

    Saksassa ei enää rakenneta ydinvoimaa, vaan entisetkin ajetaan pikkuhiljaa alas, näin on maan hallitus päättänyt. Päivän sana ovat hiili ja kaasu.

    Miten tämä sopii ilmastotavoitteisiin, on toinen juttu. Hiili tunkee meillekin, kun turve on julistettu vihreiden kirkonkiroukseen. Äärivihreä politiikka on sananmukaisesti hiilenmustaa politiikkaa.

    Fennovoiman tarkoituksena on tuottaa sähköä omistajilleen, jotka ovat suomalaisia yrityksiä. Ydinvoimayhtiö etsii nyt saksalaisten lähdettyä kuumeisesti uutta kumppania.

    Päävaihtoehdoiksi ovat nousseet japanilainen Toshiba ja venäläinen Rosatom. Varsinkin Rosatomin mahdollinen mukaantulo on herättänyt huomiota.

    Venäjä on iso ydinvoimavaltio. Venäjä myös rakentaa koko ajan lisää ydinvoimaa. Rosatomilta puuttuu kuitenkin läntisiä kumppaneita. Fennovoima voisi olla sille erinomainen näyteikkuna länteen.

    Mutta onko ydinvoima kenellekään jatkossa hyvä bisnes? Tässä on tuhannen miljoonan euron kysymys.

    Sähkön kysyntä ei Suomessa enää kasva. Sähköä tosin tuodaan, mutta uudet ydinvoimalat vaikuttavat vasta kaukana tulevaisuudessa. Ydinvoiman hinta on myös noussut rajusti.

    Pyhäjoen seudulle ydinvoimalan rakentaminen olisi iso asia. Projekti on kuitenkin vielä pahasti piirustuslaudalla. Jopa rakentamislupa voi joutua uuteen käsittelyyn.

    Mikään ei ole varmaa, kun ydinvoimasta on kysymys. Japanin maanjäristys tuntuu täällä asti.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    ydinvoima
    Olkiluoto
    Fennovoima
    Rosatom
    sähköntuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria