• Ainakin neljä ihmistä on kuollut taifuunin riepottelemilla Filippiineillä – tuulenpuuskat ovat puhaltaneet jopa 86 metriä sekunnissa

    Goni on voimakkaimpia maihin osuneita trooppisia hirmumyrskyjä mittaushistorian aikana.
    Goni-taifuunin todennäköisellä kulkureitillä asuu pelkästään Filippiineillä jopa 31 miljoonaa ihmistä, viranomaiset arvioivat. LEHTIKUVA/AFP
    Goni-taifuunin todennäköisellä kulkureitillä asuu pelkästään Filippiineillä jopa 31 miljoonaa ihmistä, viranomaiset arvioivat. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    1.11.202011:09
    STT

    Filippiineillä ainakin neljä ihmistä on kuollut vuoden tähän asti voimakkaimmaksi myrskyksi kuvaillun taifuunin seurauksena. Goni-taifuuni rantautui Catanduanesin saarelle, jolloin sen tuulet puhalsivat puuskissa jopa 86 metriä sekunnissa. Sittemmin taifuuni on heikentynyt ja jatkanut matkaansa saarivaltion suurimmalle saarelle Luzonille. Luzonilla sijaitsee myös saarivaltion pääkaupunki Manila, jota kohti taifuuni on suuntaamassa. Manilan lentokenttä suljettiin sunnuntaina aamupäivällä 24 tunnin ajaksi.

    Maan ilmatieteen laitos on ennustanut taifuunin pahiten riepottelemille alueille "katastrofaalisia" olosuhteita.

    Bicolin hallintoalueelle ennustettiin myrskytuulten lisäksi rankkasateita. Sateet puolestaan voivat johtaa tulviin ja maanvyöryihin.

    Lauantaina kerrottiin, että Bicolin alueella oli evakuoitu lähes miljoona ihmistä taifuunin tieltä. Sunnuntaina viranomaiset kuitenkin puhuivat noin 316 000:sta turvaan hakeutuneesta, kertoo uutistoimisto AFP.

    Paikallisten medioiden mukaan tuuli repi katot irti kahdesta evakuointikeskuksesta. Suojaan kerääntyneiden ihmisten kerrottiin siirtyneen rakennusten alakerroksiin.

    Alueella, johon myrskyn on ennakoitu osuvan, asuu 31 miljoonaa ihmisiä, paikalliset viranomaiset kertoivat.

    Gonin ennustetaan heikentyvän sen jälkeen, kun se siirtyy Luzonin saarelta Etelä-Kiinan merelle paikallista aikaa myöhään sunnuntaina tai maanantaiaamuna.

    Goni on voimakkaimpia maihin osuneita trooppisia hirmumyrskyjä mittaushistorian aikana, kertoo talousuutistoimisto Bloomberg. Jopa 87 metriä puuskissa puhaltava tuuli tekee Gonista voimakkaamman kuin vuoden 2016 Meranti tai vuoden 2013 Haiyan, jotka molemmat osuivat niin ikään Filippiineille.

    Filippiinit osuu sijaintinsa vuoksi usein myrskyjen reitille. Vuosittain maata koettelee keskimäärin 20 trooppista hirmumyrskyä.

    Toistaiseksi tuhoisin on ollut vuoden 2013 Haiyan, AFP kertoo. Sen jäljiltä useita tuhansia ihmisiä kuoli tai katosi pelkästään Filippiineillä.

    Viikko sitten Molave-taifuuni iski samalle alueelle, jota Goni nyt koettelee. 22 ihmistä sai Molaven vuoksi surmansa Filippiineillä.

    Artikkelin aiheet
    Taifuuni Goni
    Filippiinit
    trooppinen myrsky
    Luzon
    luonnonkatastrofi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria